Sievinen, 31, mittasi viime viikonloppuna kilpailukuntoaan Portugalissa, eivätkä näytöt tyydyttäneet. Hän viipyi mielimatkallaan 200 metrin sekauinnissa 2.05,07 ja teki päätöksen jättää MM-kilpailut väliin. 100 metrin vapaauinti sujui paremmin, mutta se ei saa Sievistä pyörtämään päätöstään.
- Vapari tosiaan kulkee tällä hetkellä paremmin kuin sekauinti, syytä siihen en tiedä. Piti ottaa järki käteen. Ei ole mieltä lähteä kisoihin pelkän mukavan reissun takia, Sievinen perusteli.
Parhaimmillaan Sievinen on polskinut 200 metrin sekauinnissa 1.58,16 syyskuussa 1994 Roomassa, kun suomalainen voitti matkan maailmanmestaruuden silloisella ME-ajalla. Urallaan hän on uinut 200 metrin sekamatkan noin 60:ssa pitkän radan kilpailussa nopeammin kuin sunnuntaina Portugalissa.
- Janin Portugalissa uimalla ajalla ei MM-kisoissa hätyyteltäisi edes välieräpaikkaa, Uimaliiton valmennuspäällikkö Petteri Laine ymmärsi Sievisen päätöstä vetäytyä heinäkuisista arvokisoista.
Sievisen poisjääminen MM-uinneista ei ole tämän uralla tavatonta. Kesällä 2001 hän ei osallistunut Japanin Fukuokan pitkän radan MM-kilpailuihin, mutta palasi huipulle seuraavan vuoden joulukuussa lyhyellä radalla voittaessaan Saksan Riesassa 200 metrin sekauinnin Euroopan mestaruuden.
- Ja jäiväthän minulta väliin Australian Perthin MM-kisat 1991. Tämän vuoden kilpailukalenterissa joulukuulle on merkitty lyhyen radan EM-kisat Italiassa. Tähtäin asettuu nyt sinne, Sievinen kertoi.
Ennen heinäkuista huiliaan hän päättää kevätkautensa kesä-heinäkuun vaihteessa Jyväskylässä uitaviin SM-kilpailuihin.
Uimahyppääjiä täysi kolmikko
Uimaliiton liittohallitus nimesi MM-joukkueeseen jo toukokuussa esivalitut Hanna-Maria Seppälän, Jane Kaljosen, Eeva Saarisen, Jere Hårdin, Jarno Pihlavan ja Matti Rajakylän. Viikkoa aiemmin kisattaviin uimahyppyjen MM-kisoihin valittiin Joona Puhakka, Jukka Piekkanen ja Ville Vahtola.
- Kolmen uimahyppääjän valinta oli ilahduttavaa. Hienoa, että Joona Puhakka sai seuraa. Jukka Piekkanen ja Ville Vahtola ovat antaneet selkeät näytöt kunnostaan, valmennuspäällikkö Laine kehui.
Kolmen miehen ja kolmen naisen muodostama uimarijoukkue tarkoittaa sitä, ettei Suomella ole MM-kisoissa viestijoukkuetta. Viimeistään Sievisen poisjäänti hautasi miesten viestihaaveet.
- Emme saisi jalkeille sellaista viestijoukkuetta, jolla olisi edellytyksiä taistella semifinaalipaikasta, uintimaajoukkueen valmentaja Marko Malvela sanoi.
Kaksi kesää sitten MM-Barcelonassa Hanna-Maria Seppälä yllätti muiden ohella itsensä ja ui 100 metrin vapaan maailmanmestarina vuoden 2003 suomalaiseksi urheilijaksi. Montrealin MM-tavoitteista maajoukkueessa ei puhuta ennakkoon, ei ainakaan ääneen.
- Uimaliitto ei ole asettanut joukkueelle tavoitteita, vaan ne ovat urheilijoiden itsensä asettamia, Malvela kertoi.
Nyrkkisääntönä voi pitää, että jokaisen valitun pitäisi pystyä kamppailemaan semifinaalipaikasta eli pääsystä 16 parhaan joukkoon. Uimahyppyjen ja uinnin MM-kilpailut järjestetään Montrealissa 17.-31. heinäkuuta.