Puutteita havaittiin valmius- ja johtamisjärjestelmässä, tiedon keruussa ja kulussa sekä tiedotuksessa. Näistä teki erityisen vakavia se, että ulkoministeriö oli ensisijaisessa vastuussa viranomaisten toiminnasta tsunamin suomalaisten uhrien avustamiseksi. Sen sijaan valmiuspäälliköiden toiminnan ja yhteistyön muiden ministeriöiden sekä viranomaisten ja muiden osapuolten välillä Tuomioja toteaa sujuneen kriisin aikana hyvin. Tuomiojan mukaan havaitut puutteet ja ongelmat ovat pitkälti samoja, joita huomattiin aiemmin ministeriön oman tarkastuksen yhteydessä. Ministeriön sisäisen tarkastusyksikön selvitys julkaistiin jo tammikuun lopussa. Ulkoministeriö on aloittanut puutteiden poistamiseen tähtäävät toimenpiteet, mutta lisätoimiakin on odotettavissa erityisesti ministeriön viestinnän osalta, Tuomioja linjaa tiedotteessaan. - Ulkoministeriö suhtautuu lautakunnan suosituksiin vakavasti ja aikoo omalta osaltaan varmistaa, että ne otetaan täysimittaisesti huomioon ja toteutetaan asianmukaisesti, Tuomioja sanoo. Puutteita on pyritty poistamaan myös kriisitilanteiden johtokeskuksen toimintaedellytyksiä parantamalla, konsulikomennuskuntia perustamalla ja valmiusryhmän toimintaa kehittämällä. YLE24