Kanta-Hämeen poliisilaitoksen tiedotteita sekä kolumneja mm. YLE Lahden Radiolle ja eri lehtiin kirjoittava komisario Ilkka Iivarin on tullut tunnetuksi hauskoista ilmauksistaan. Iivarin teksteissä tuntematon Picasso tuhrii tussilla, ikkunat helähtävät ja Heikki Heijastin unohtuu pimeällä pöytälaatikkoon. Palkitsijat muistuttavat, että Iivarin esimerkki osoittaa, että vakavistakin asioista voi kirjoittaa elävällä suomen kielellä.

Iivarin palkitsemisella haluttiin korostaa, että kieli on keskeisellä sijalla monissa yhteiskuntaa ylläpitävissä ammateissa. Paitsi poliisin työssä myös esimerkiksi hoiva-alalla, opetuksessa ja lainsäädännössä tarvitaan sujuvaa ja ymmärrettävää kieltä.

Sapiskaa sairaalalle ja lajiyhdistykselle

Vuoden Kielisammakko on puolestaan annettu Tampereen yliopistolliselle sairaalan Stroke unit -osastolle. Valitsijoiden mielestä nimestä on ilman hyvää englannin kielen taitoa hankalaa päätellä, että ”yksikössä hoidetaan ja tutkitaan akuuttiin aivoverenkiertohäiriöön sairastuneita potilaita”.

Valitsijat muistuttavat, että vieraiden kielten käyttö esimerkiksi liike-elämässä on jo liiankin tuttua, josta esimerkkinä voi mainita credit/debit-keskustelun. Viranomaisten englannin käyttöä voi pitää huolestuttavana ilmiönä.

Kielisammakoissa on annettu lisäksi kunniamaininta mäkihypyn ja yhdistetyn uudelle lajiyhdistykselle Finnjumping ry:lle. Valitsijat ehdottavat, että media suomentaa Finnjumping-nimen yhdistyksestä kirjoittaessaan.

Vuoden Kielihelmi ja -sammakko valittiin nyt 10. kerran. Sen valitsee Helsingin yliopiston suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos. Valinnoilla halutaan kannustaa ja rohkaista kansalaisia ja viranomaisia elävän kielen käyttämiseen.