Yhdysvaltalaisten toive oli vielä tarkentumaton, eli toistaiseksi ei tiedetä kuinka paljon ja minkälaisia joukkoja Suomesta Afganistaniin toivotaan. Suomalaiset rauhanturvaajat ovat jo pitkään olleet mukana kaikkiaan 41 maan koalitiossa.
Anne Kalmari toteaa, että Suomella on moraalinen velvollisuus tukea Afganistanin rauhanprosessia myös aseistetuin joukoin. Etusijalle hän asettaisi kuitenkin siviilikriisinhallinnan, jonka tavoitteena on rakentaa maan perusrakenteita: koulutusta, hallintoa ja poliisivoimia.
-Kyllä, mutta Suomen vahvuushan on nimenomaan siviilikriisinhallinnassa ja sinne puolelle meidän täytyy jatkossakin panostaa. Työ Afganistanissa on vielä kesken. Olisi vastuutonta vetäytyä sieltä kokonaan, Kalmari toteaa.
Naisten ja lasten takia
Erityisesti Kalmari perustelee päätöstään sillä, että Afganistanin taleban-hallinto on toteuttanut maan naisten kannalta epäinhimillistä politiikkaa ja estänyt muun muassa lasten koulutusta.
Rauhanturvaajien matkaan lähettäminen on kuitenkin hänen mukaansa kansanedustajille äärimmäisen raskas päätös. On selvää, että Afganistanissa riski on kasvanut. Rauhanturvaajia lähettävät maat joutuvat varautumaan siihen, että Afganistanista tulee kotimaahan myös huonoimpia mahdollisia uutisia, eli tieto suomalaisen sotilaan tai sotilaiden kuolemasta.
Vasemmisto on epäillyt, että yhden lähetetyn siviilikriisityöntekijän turvaamiseksi Afganistanissa tarvitaan 3-5 sotilasta. Tämä on nähty automaattina, joka automaattisesti lisää suomalaisten sotilaiden tarvetta. Sen Kalmari myöntää, että maan turvallisuusolot ovat muuttuneet aina vain haasteellisemmiksi.
-Kyllä se totta on, että jos halutaan sen yhteiskunnan siviilihallintoa viedä eteenpäin, niin se tietää myös sotilaallista kriisinhallintaa.
Tarvitaan tuomareita ja lääkäreitä
Kalmari haluaa kuitenkin viitata puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Juha Korkeaojan (kesk.) ajatukseen siitä, että Afganistanin kriisiä on yritettävä hallittava aina vain laajemmalla alueella:
-Tarvitaan enemmän kuin kiväärimiehiä, tarvitaan juristeja ja tarvitaan lääkäreitä. Tarvitaan tämän ytheiskuntajärjestyksen osaajia.
Hän viittaa siihen, että tärkeää suomalaista ruohonjuuritason apua ei tarjoa yksin valtio, vaan myös monet muut merkittävät tahot, kuten esimerkiksi Kirkon Ulkomaanapu. Afganistanin yhteiskunnan perusta on saatava kuntoon.
-Juuri naisten ja lasten koulutus on tärkeää. Eihän se rauha voi koskaan toteutua, jos siellä on ihmisillä koko ajan epävakaat olot.
Afganistan turvaajille vaativa
Eduskuntakeskustelussa on viitattu myös siihen, että Afganistanin turvallisuustilanne on muuttunut viime aikoina vaikeammaksi. Kansanedustajille suomalaisten sotilaiden lähettäminen maahan on muuttunut yhä vaikeammaksi päätökseksi. Muun muassa tasavallan presidentti Tarja Halonen on viitannut tähän.
- Ollaan ihan uudenlaisessa tilanteessa, hän mielestäni hyvin kuvasi sitä, että ei voi enää niin helposti erottaa oikeaa tai väärää, hyvää tai pahaa, kun siellä siviilitkin voivat olla itsemurhapommittajia.
Vaativuus näkyy Kalmarin mielestä siinä, että myös into lähteä rauhanturvaajaksi on Suomessa laskenut.
Päätös joudutaan tekemään vasta keväällä
Anne Kalmarin mukaan päätös Afganistanin lisäjoukkojen lähettämisestä joudutaan tekemään todennköisesti vasta keväällä. Hän viittaa siihen, että myös Yhdysvalloissa presidentti Barack Obaman ehdotus joukkojen lisäämisestä Afganistanissa on nostanut voimakkaan poliittisen vastustuksen.
-Kyllä siihen vielä aikaa menee, koska keskustelu käy erittäin kuumana Yhdysvalloissa. Kyllähän se keskustelu on käymärrä myös Obaman suunnalla myös.