Jaakko Holkeri valittiin yhden äänen erolla Hiihtoliiton puheenjohtajaksi liittovaltuuston kokouksessa Leppävirralla lauantaina. Hän voitti ratkaisevassa toisessa äänestyksessä kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen 21-20.

Jaakko Holkeri.

Ensimmäisen äänestyskierroksen jälkeen Holkeri ja Pekkarinen saivat kumpikin 18 ääntä. Roger Turku oli puheenjohtajakilpailussa kolmas ehdokas. Hän sai ensimmäisessä äänestyksessä 5 ääntä ja putosi jatkosta. Liittovaltuuston 44 jäsenestä kokouksessa oli paikalla 41.

Pekkarista (kesk.) lukuunottamatta puheenjohtajaehdokkaat seurasivat jännityksellä ääntenlaskentaa. Ministeri joutui poistumaan kokouksesta ennen vaalia, koska hän kiirehti lähiomaisensa hautajaisiin.

Tamperelaisen Holkerin puheenjohtajakausi on kaksi vuotta 2005-06. Hän siirtyy puheenjohtajaksi liittovaltuuston puheenjohtajan tehtävästä, jonka hän nyt jättää valtuuston varapuheenjohtajalle Markku Oksaselle.

- Nyt on aika keskittyä itse asiaan eli kilpailutoiminnan kehittämiseen. Liiton julkisuuskuva on tärkeä asia, ja parhaiten se kirkastuu hyvillä tuloksilla, Holkeri linjasi heti valintansa jälkeen.

Holkerin mukaan hän on aina ollut yhtenäisyyden puolesta puhuja Hiihtoliitossa. Hän sanoi tehneensä töitä sen eteen, että kaikki nykyiset lajit pysyvät samassa liitossa.

- Tämä valinta oli kohtuullinen kiitos eheyttämistyöstäni, Holkeri sanoi.

YLE-STT