Vastauksessaan kansanedustaja Kimmo Sasin (kok.) tekemään kirjalliseen kysymykseen Rajamäki toteaa, että suomalaispalvelimella toimineet sivut suljettiin liikeyrityksen toimitusjohtajan päätöksellä.

Hänen mukaansa Supo otti ylläpitäjään yhteyttä, koska oli epäiltävissä, että laajalla vieraskielisellä sivustolla saatettaisiin julkaista rikolliseksi tulkittavaa aineistoa. Kyse olisi voinut olla esimerkiksi aineistosta, joka olisi vaarantanut yleistä järjestystä ja turvallisuutta ja kehottanut rikoksen tekemiseen, Rajamäki sanoo.

Yhteydenotossa oli Rajamäen mukaan kyse Supon tehtäväksi säädetystä turvallisuustyöstä, jossa ohjein, neuvoin ja tiedoin estetään ennalta rikoksia. Samalla harjoitettiin alustavaa selvittelyä liittyen mm. siihen, oliko sivujen sisältö sopusoinnussa Suomen lakien kanssa.

Asia hoidettiin Supon päivystysasiana, eikä kyse ollut muiden viranomaisten tai valtioneuvoston jäsenten päätöksestä tai pyynnöstä, hän korostaa. Suojelupoliisi informoi asiasta ja toimistaan Rajamäkeä ja pääministeri Matti Vanhasta (kesk.).