Diiliin osallistuminen oli perussuulaalle Jethrollekin uusi ja jännittävä kokemus. Ensin tuntui hiukan kummalliselta olla kameroiden edessä omana itsenään ja vielä aikamoisen paineen alaisena. Kokemus oli kuitenkin positiivinen, ja Jethro kehuu jopa oppineensa aika lailla uutta, esimerkiksi sosiaalisuuden suhteen.
Ohjelman tuomarin Hjallis Harkimon haukkumiset eivät varsinaisesti jääneet kaivelemaan, mutta eivät ne aikanaan juuri miellyttäneetkään.
- Olihan se vähän tuskaista olla kaikkien nähden kokeneen konkarin haukuttavana, Jethro myöntää.
Ihan oikea yrittäjä
Aninkaisten kiinteistönvälityksen toimitusjohtajan esiintyminen Diilissä antoi uutta sävyä koko kamppailuun, koska kilpailija oli kokenut tekijä liikemaailmassa. Jethrolle kilpaan meno ei ollut 'julkisuuteen keinolla millä hyvänsä' -tempaus, vaikka ohjelman tuoma huomio onkin ollut miehelle mieleen - niin bisnesmielessä kuin yksityis-Jethrona.
Bisnesmies-Jethro fundeeraa, että hänen osakseen koitunut julkisuus saattaa silottaa tietä, kun omaa firmaa ruvetaan kampeamaan pääkaupungin markkinoille. Yritys on tähän mennessä kasvanut sen verran, että reviirin laajentaminen alkaa olla paikallaan.
Jethro O'Brien
Yksityis-Jethro on ilahtunut nettikommenteista, joissa on isolla joukolla vaadittu turkulaista takaisin Diiliin. Onpa yhdessä nettiadressissa vaadittu Jethrolle omaa talk show'ta. Tällaiseen hän lähtisi mielellään mukaan, mutta tietyllä ehdolla.
- Jos saisin tehdä sen omaan tyyliin, huumoripohjalta. Ei minun ole järkeä haastatella Mikkosten perhettä tai missejä. Ehkä jotain Conan O'Brienin tyylistä.