Suorasanaisessa tiedotteessaan Espoon Kokoomuksen puheenjohtaja Juha-Veikko Kurki vaatii metropolipolitiikan hallintoasioita pois hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemen (kesk.) kontolta.

– Kuntien ja kuntalaisten on voitava luottaa siihen, että hallinto toimii puolueettomasti ja tasapuolisesti. Luottamus tähän on nyt vakavasti järkkynyt, koska helsinkiläiset kaupunginvaltuutettu-ministerit ulostulojen takia, Kurki arvostelee.

Kiviniemen lisäksi myös asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok.) on puuttunut julkisuudessa näkyvästi metropolipolitiikkaan. Molemmat ministerit ovat Helsingin kaupunginvaltuuston jäseniä.

Kurki toteaa, että ministeri on vaatinut kunnille työrauhaa Paras-hankkeessa ja edellyttää johdonmukaisuutta toimijoilta niin hallituksessa, ministeriöissä kuin maakunnissakin. Kurki arvioi, että Kiviniemi ei itse noudata kehotustaan.

Ministerien pitäisi odottaa metropoliselvitysten valmistumista

Espoon kokoomuslaisia ärsyttää se, että ministerit antavat lausuntoja ennen kuin metropolialueen hallinnosta tehtävät selvitykset ovat valmistuneet.

Kurjen arvion mukaan Kiviniemi on huonosti informoitu esimerkiksi Espoon osuudesta sosiaalisen asuntotuotannon tekijänä.

– Espoo aloittaa tänä vuonna yli 400 kunnallisen vuokra-asunnon rakentamisen, Juha-Veikko Kurki toteaa.

– Tänä vuonna Espoon kaupunginvaltuustolle ehdotetaan hyväksyttäväksi 23 asemakaavaa, joissa on asuntorakennusoikeutta noin 4000 asunnolle, Kurki sanoo.

"Jäitä hattuun herrat ja rouvat hallintohimmeleiden suunnittelijat"

Myös Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Tapani Mäkinen (kok.) yhtyy arvostelijoiden kaartiin tiedotusvälineille tänään lähettämässään kannanotossa .

Mäkinen peräänkuuluttaa malttia kannanottojen tekemiseen ennen kuin selvitykset tulevista hallintomuodoista valmistuvat.

– Jäitä hattuun herrat ja rouvat hallintohimmeleiden suunnittelijat, Mäkinen toppuuttelee.

– Ministeri Kiviniemi on yhdessä ministeri Vapaavuoren kanssa käynnistänyt selvityksen metropolihallintojen kansainvälisistä vertailuista. Kyseenalaistan selvitysten objektiivisuuden mikäli vastaavat ulostulot jatkuvat ennen selvitysten valmistumistuvat, jatkaa Mäkinen.

Mäkinen on itse Helsinki-Vantaa selvityksen seurantaryhmän puheenjohtaja.

Ministeri Kiviniemi vaitonainen

Mari Kiviniemen (kesk.) avustaja Tatja Karvonen kertoi YLE Helsingille tiistai-iltapäivänä, ettei ministeri kommentoi arvostelijoitaan. Karvonen huomauttaa, että varsinaisesti hallituksen metropolipoliitikasta vastaa asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok.).

- Näyttää siltä, että kun keskustalainen ministeri lausuu asioista jotain, kuulostaa se kokoomuspoliitikoiden mielestä pahalta, sanoo Karvonen.