Tampereella maanantaina vieraillut Hyssälä on huolissaan tällaisten aktiivisten eläkeläisten joukkomuutosta ulkomaille.

- Monet heistä haluaisivat vielä työuran jälkeen antaa panoksensa tälle yhteiskunnalle tavalla tai toisella, työssä, osa-aikatyönä, kansalaisjärjestöissä taikka muuten mielekästä tekemistä. Me emme ehkä osaa kuvitella, että se tilanne on niin toinen. Meillä on myöskin sellaisia eläkeläisiä, joilla on aika hyvät eläketulot. Me tietysti haluaisimme, että he viettäisivät eläkepäiviään Suomessa ja käyttäisivät palveluja ja rahojaan täällä. Minusta tuntuu, että tämä on jäänyt keskustelussa aivan taka-alalle.

Suomeen tarvittaisiin palautejärjestelmä, jolla motivoitaisiin toimimaan yhteiskunnan hyväksi. Hyssälä hakee mallia Yhdysvalloista, joissa on hänen mukaansa luontevaa tehdä hyväntekeväisyystyötä.

- Nyt pitää kunnissa ryhtyä miettimään, mikä on se väylä, jossa nämä ihmiset voisivat motivoituneesti käyttää sekä aikaisempaa ammattitaitoaan että tietotaitoaan yhteiskunnan hyväksi. Motivointi ei olisi rahaa, vaan jotain muuta. Työntekijätkin kaipaavat palautetta, mikseivät siis vapaaehtoisetkin.