Tiistai 20. lokakuuta oli reilun kaupan talkoopäivä. Ymmärrettävästä nimestään huolimatta reilun kaupan periaatteet eivät suinkaan ole kaikille itsestäänselvyyksiä. Kun meillä radiossa käytiin aiheesta yleisökeskustelu, soittaja oli sitä mieltä, että kuntien tehtävään ei kuulu reilun kaupan periaatteiden toteuttaminen käytännössä. Kysyimme siis pitäisikö kuntien suosia hankinnoissan reilua kauppaa. Ilmeisesti hän luuli, että reilu kauppa on jotain avustustoimintaa, jossa annetaan kuntalaisten verorahoja kehitysmaihin.

Itse toivoisin kuntalaisena ja veronmaksana, että veroeuroillani tehtävät hankinnat olisivat reilun kaupan periaatteiden mukaisia. Ja enemmänkin. Julkisten hankintojen pitäisi olla päivänvalon kestäviä, eettisesti korkeatasoisia ja tietysti myös laadukkaita. Lapsityövoiman suhteen pitäisi olla erityisen tarkka, sen suhteen ei pitäisi hyväksyä edes epäilystä.

Toivon siis, ettei yhteisillä rahoilla tehtäviä hankintoja tehtäisi pelkästään sillä perusteella, mistä halvimmalla saa. En tahdo, että kun Lahteen hankitaan uusia katukaivon kansia, ne hommataan Intiasta, jossa työntekijät ilman suojavarusteita ja nälkäpalkalla valavat kansia, jotta Lahti saisi ne mahdollisimman halvalla.

Valurautaiset kaivonkannet tulevat Suomeen etupäässä Intiasta ja Kiinasta. Työoloja tutkineen Finnwatchin raportin mukaan kaivonkansilla poljetaan työntekijöiden oikeuksia. Intiassa suurimman osan kaivonkansista valmistaa vuokratyövoima lähes vailla oikeuksia. Suomen kunnat eivät tiedä, että eettisiä mahdollisuuksiakin on.

Finnwatchin raportin Intia-osuuden tehnyt Jonathan Ewing kertoo, miksi suomalaiset saavat kaivonkannet halvalla:

- Työvoiman välittäjät hakevat kylistä miehiä lyhyille työkeikoille valimoihin. He lupaavat köyhille viljelijöille työtä ja ottavat itse jopa kolmanneksen näiden palkoista.

Ewingin mukaan valimoiden johtajat väistävät vastuunsa työsuojelusta ja työntekijöiden oikeuksista kuten työajoista, lomista ja palkkauksesta sanomalla, että on työvoiman välittäjien asia pitää huolta niistä.

- Työntekijöitä käytetään systemaattisesti hyväksi. On kovaa koettaa ruokkia perhettä maassa, jossa halpaa työvoimaa on tarjolla runsaasti, työntekijöitä mm. salaa jututtanut Ewing kertoo.

Suurin osa työntekijöistä käsittelee sulaa rautaa ilman suojavaatteita - tai edes kenkiä. Ja näistä oloista hankitaan katuviemärien päälle kansia kaukaiseen Suomeen.

Valurautaiset kaivonkannet ovat symboli sille, miten monenlaisia hankintoja kunnissa tehdään. Kuntiin ei hankita vain kahvia, vaan rakennustarvikkeita, lannoitteita, tekstiilejä, elintarvikkeita, huonekaluja, työkoneita ja työkaluja, koulutarvikkeita ja niin edelleen. Hankinnoissa liikkuvat isot summat ja niillä on vaikutusta.

Eilisessä radiokeskustelussa joku soittaja epäili, etteivät rahat ns. mene perille reilussa kaupassa. Entäs tavallisessa tuotteessa? Onko ihan sama, menköön rahat riistäjälle mieluummin kuin edes yritettäisiin edistää oikeudenmukaista maailmaa? Tehtiinpä sitten reilua kauppaa tämän tuotetunnuksen nimissä tai tehtäisiin hankintapäätöksiä muuten kestävien ja eettisten periaatteiden mukaisesi, niin toivoisin, että edes joskus tehtäisiin pistokoe tuotteen alkuperästä.

Ja kun nyt tulee se vastaansanomisen itku, että ei me voida, kun pitää kilpailuttaa ja ottaa halvin, niin tiedoksi vielä päättäjille tämäkin. Kyllä hankintalaki mahdollistaa taloudellisten ja laatukriteerien määrittelemisen lisäksi myös sen, että katsotaan miten ja millaisissa työoloissa tuotteet on valmistettu.