Vanhanen myönsi, että Afganistanin joukkojen kotiuttamisajankohtaan liittyi laaja tietokatkos. Hän totesi, että asia selvitetään hallituksen ulko- ja turvallisuusvaliokunnan seuraavaan kokoukseen mennessä.
Oppositio käytti eduskunnassa hallituksen tiedonkulkusekoilun hyväkseen. Intoa laimensi kuitenkin se, ettei puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) ollut paikalla, koska hän oli lähtenyt Nato-kokoukseen Bratislavaan. Oppositio tyytyikin pommittamaan pääministeriä.
SDP:n kansanedustajan Eero Heinäluoman mukaan eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle oli kerrottu, että joukot palaavat Afganistanista loka-marraskuussa riippuen vaalien sujumisesta, eli kun työ on tehty.
Heinäluoma kysyi, onko puolustusministeri ominut muiden tehtäviä, kun päätös on tehty puolustuministeriössä eikä presidenttiä ja muuta hallitusta ole edes informoitu.
- Miten me voimme luottaa, että päätöksenteko sujuu näin isossa asiassa, hän tivasi Vanhaselta.
Tietokatkosta huolimatta Vanhanen puolusti päätöksenteon kulkua. Hänen mukaansa kukaan ei ole ylittänyt toimivaltaansa vaan asiasta oli sovittu. Vanhanen selvitti, että vaalien toisen kieroksen ei arvattu lykkääntyvän näin kauas. Sotilaiden palvelusopimukset oli sovittu päättymään jo ensi viikolla.
Tästä presidentillä sen paremmin kuin hallituksellakaan ei ollut tietoa, vaan hekin olettivat joukkojen saapuvan vasta vaalien jälkeen.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ihmetteli, miksi tasavallan presidentti saa tiedon näin tärkeästä asiasta kirjeellä.
- Eikö pitäisi varmistaa, että tieto on mennyt perille, Arhinmäki kysyi.
Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen yritti puolestaan kysyä, miksi tieto ei kulje presidentin kanslian sisällä. Presidentti Tarja Halonen oli kuitenkin saanut kirjeen asiasta jo perjantaina. Tähän ei puhemieskään katsonut hallituksella olevan valtuuksia vastata.