Hallituksen toimia koskeva väittely roihahti eduskunnassa torstain kyselytunnilla. Vasemmistoliiton kansanedustaja Jyrki Yrttiaho sanoi, että vuoden kuluessa valtio itse ja valtion omistamat yhtiöt ovat antaneet lopputilin 19 000 työntekijälle. Valtion virastojen ja laitosten väkeä vähennettiin 7 000:lla.
Sama tahti näyttää Yrttiahon mielestä yhä jatkuvan kun muun muassa Rautaruukki aikoo vähentää 175 työntekijää, Destian työntekijöistä potkut uhkaavat 250:tä, Neste Oil vähentää 350, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta aiotaan vähentää lähes sata ja Itella jakaa lopputilejä.
- Vähennyksiä kohdistetaan alueille, joilla työllisyystilanne on jo ennestään heikko. Todellisuudessa valtio alkaa olla tässä maassa työttömyyden kasvun suurimpia syyllisiä. Mitä hallitus aikoo tehdä tämän järjettömän menon pysäyttämiseksi ja työpaikkojen turvaamiseksi, Yrttiaho tivasi.
Vanhanen: Irtisanomisia vältettävä
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mukaan ratkaisevinta työllisyyden kannalta on maailmantalouden kehitys.
- Suomalainen työllisyys riippuu paljon siitä, minkälaiseksi kysyntä maailmassa muodostuu. Tämä ratkaisee myös valtionyhtiöiden ja yksityisten yritysten menestyksen. Kysyntää ei muualta tule.
Vanhasen mukaan valtion omien organisaatioiden uusiminen pyritään tekemään ilman irtisanomisia.
- Työpaikkojen määrä vähenee ja se on tuottavuusohjelman tavoitekin, pääministeri sanoi.
Vanhanen vetosi jälleen irtisanomisten välttämiseksi.
- Toivottavaa tietysti on, että jokainen laitos äärimmäisen tarkkaan miettii nämä aikataulunsa ja ajoituksensa, on sitten kysessä valtion yritys tai yksityinen yritys. Hallituksen viesti kaikille on, että kriisin ollessa pahimmillaan pitää pyrkiä välttämään irtisanomisia.
Katainen: Valtio ei voi olla "pöhötautinen ongelmalapsi"
Henkilöstövähennyksiin tähtäävä valtionhallinnon tuottavuusohjelma vähentää ensi vuonna
valtion leivistä 2 400 työntekijää. Vuoteen 2015 mennessä valtion henkilöstöä on tarkoitus vähentää 15 000 henkilöllä.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) kiisti kuitenkin jyrkästi tuotavuusohjelman olevan pelkkä henkilöstön vähennysohjelma.
- Samaan aikaan modernisoimme palvelujen tuottamista niin että todellakin voisimme selvitä vähemmällä väellä. Näin siksi, että työvoimaa rittäisi tulevina vuosina yksityisen sektorin palvelukseen
Kataisen mukaan tuottavutta lisätään valtiohallinnossa samalla tavalla kuin muuallakin yhteiskunnassa.
- Valtio ei voi olla pöhötautinen ongelmalapsi tässä kehityksessä, Katainen totesi.
Sanavalinta suututti
Kataisen sanavalinta sai vasemmisto-oppostion kansanedustajat älähtämään.
Susanna Huovinen (sd.) piti sitä aikamoisena ylilyöntinä ja arveli, että Kataisen määritelmä pöhötautisuudesta ei varmasti tuntunut valtion henkilöstöstä kovinkaan mukavalta.
Markus Mustajärvi (vas.) sanoi, että esimerkiksi Vantaalla on yhtä työvoimaneuvojaa kohti kaksisataa ammmattikouluttamatonta työtöntä nuorta, jotka tarvitsevat erityisen paljon ohjausta.
- Sekö on pöhötautia? Työ ja elinkeinotoimistossa on pysyvä henkilöstövajaus. Määräaikaisia työntekijöitä kyllä lisätään mutta vakituiset vähenevät koko ajan. Vakituiset työntekijät pystyvät ammattitaidollaan palvelemaan työntekijöitä paljon paremmin kuin määräaikaiset työntekijät.
Mustajärvi muistutti, että valtionhallinnon työntekijöiden mukana katoavat myös viimeiset valtionhallinnon palvelut varsinkin pienistä ja keskisuurista kunnista.
Pekkarinen: TE-toimistoihin lisää väkeä
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) vakuutti, että ainakaan TE-toimistopalveluja ei oteta pois yhdeltäkään sellaiselta paikkakunnalta missä niitä viime vuonna oli.
- Tästä pidetään kiinni ainakin tämän hallituskauden ajan. Seuraavien hallitusten nimissä en voi puhua.
Pekkarisen mukaan TE-toimistojen ja TE-keskusten henkilöstöä on jo joko lisätty tai tullaan ensi vuoden aikana lisäämään yhteensä 170 henkilöllä tuottavuusohjelman alkuperäisistä vaatimuksista.
- Ja nettomääräisestikin tulee olemaan väkeä enemmän töissä ensi vuoden aikaan kuin tämän vuoden alussa tai viime vuoden loppupuolella. Ja näin pitääkin olla koska työt noissa toimistoissa ovat lisääntyneet ja siihen vastataan ei vähentämällä vaan lisäämällä väkeä.