Lautakatselmuksen tekivät TM Rakennusmaailma -lehden kaksi asiantuntijaa. Myös Vanhanen oli itse paikalla talossaan tehtävän katselmuksen aikana.
TM Rakennusmaailma on ilmoittanut kertovansa katselmuksen tuloksista nettisivuillaan myöhemmin tällä viikolla. Lehden päätoimittaja Juho Huttula ei kertonut tarkastajien nimiä, mutta sanoi heidän olevan kokeneita alallaan.
Vanhanen tarjosi taloaan puolueettoman tahon tarkastettavaksi, kun YLEn TV2:n Silminnäkijä-ohjelma väitti hänen saaneen nimettömältä rakennusliikkeeltä kalliin puutavaraerän ilmaiseksi omakotitalonsa työmaalle.
YLE TV2 täsmensi viime viikolla ohjelman esittämisen jälkeen, ettei kyse ollut Vanhasen mainitsemasta tuppeensahatusta puutavaraerästä, vaan korkealaatuisesta erikoishöylätystä puutavaraerästä.
Ohjelman nimettömän lähteen mukaan lahjoituksen tehnyt rakennusliike on urakoinut keskustapuolueen taustalla olevalle Nuorisosäätiölle kerrostaloja. Ohjelman näkemyksen mukaan rakennusliike pyrki tarvike-erän maksamisella edesauttamaan jatkourakoita säätiön tulevissa kohteissa.
Vanhasen mukaan Silminnäkijä-ohjelman väitteet ovat tyhjän päällä. Hän aikoo pyytää höylätyn sahatavaran myyjiltä todisteet käyttämästään puutavarasta.
Keskusrikospoliisi ilmoitti torstaina, ettei se käynnistä esitutkintaa Vanhaselle toimitetuksi väitetystä lautaerästä, koska mahdollinen rikos olisi vanhentunut.