Kokoomuksen kansanedustajista aktiivista blogia pitää 28, ilmenee A-Studio: Streamin selvityksestä.

Kakkosena on perussuomalaiset, joiden edustajista bloggaa 24. Vähiten bloggaa vasemmistoliitosta eronnut vasenryhmä, jonka kumpikaan edustaja ei ylläpidä blogia. Prosentuaalisesti aktiivisin ryhmä on kristillisdemokraatit, jonka kaikki kuusi kansanedustajaa pitävät blogeja.

Aktiiviseksi määriteltiin blogi, johon kirjoittaja on tuottanut omaan blogiin tarkoitettua tekstiä enemmän kuin kerran tänä vuonna.

Monet kansanedustajat käyttivät blogiaan vain eduskunnan puheenvuorojensa ja tiedotteidensa jakamiseen. Blogien sisällöt ja ulkoasut vaihtelivat suuresti. Esimerkiksi liikennemininisteri Merja Kyllönen (vas.) kirjoittaa blogissaan runoja.

Myös blogeihin osallistuminen vaihteli, osassa kommentointimahdollisuutta ei ollut ollenkaan, toisissa käytiin aktiivista keskustelua.

Aiheesta lisää A-Studio: Stream klo 21