Vaalirahakohu on osoittanut sen, minkä monet ovat tienneet jo vuosikymmenet. Hyvä veli -verkosto on ollut Suomessa voimakas, ja omia on aina tuettu. Monet ovat pitäneet sitä täysin hyväksyttävänä.
Mutta maailma on muuttunut. Nyt tuntuu väärältä, että tämän käytännön vuoksi valta on muuttunut pysyväksi eikä muille vaihtoehdoille jää tilaa. Kavereille jaetaan rahaa ja virkapaikkoja. Vanhat puolueet on liimattu rahalla ja suhteilla vallankahvaan, joten miksi edes yrittää mitään uutta? Onko tämä todellista demokratiaa?
Näistä verkostoista ei ole myöskään ollut tapana puhua. Kaikki ovat voineet kyllä aavistaa, että vasemmistopuolueiden tuki tulee palkansaajapuolelta ja porvaripuolueiden yrityselämästä. Mutta kysymys kuuluu: miksei tätä ole voitu rehellisesti kertoa? Miksei voida tunnustaa, kenen lauluja lauletaan?
Voisiko tämäkin syödä ihmisten uskoa demokratiaan? Että pitää äänestää mielikuvien eikä todellisten tarkoitusperien mukaan.
Eikö ymmärretä vai eikö haluta ymmärtää?
Kansalaiset pohtivat nyt pitkästä aikaa politiikan tilaa työpaikkojen kahvihuoneissa ja internetin keskustelupalstoilla. Asia kiinnostaa aidosti. Facebookissa käyntiin polkaistu mielenosoitus sai vuorokauden aikana liikkelle parisataa ihmistä, jotka laskivat eduskuntatalon portailla kynttilöitä kuolleen demokratian muistolle.
Samaan aikaan pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) vakuuttavat vakuuttamasta päästyään, että hallitus on toimintakykyinen. Vanhanen sanoo, että tehtävät saadaan kyllä hoidettua. Ja Katainen sanoo tukevansa Vanhasta. Ja molemmat syyttävät demareita.
Tämä taas herättää lisää turhautumista kansassa. Eivätkö päättäjät oikeasti ymmärrä? Vai jättävätkö he tarkoituksella ymmärtämättä?
Keskustelupalstoilla kirjoitellaan, miten kaikki tuntuu olevan päälaellaan, ja miten nyt ollaan jonkin todella suuren asian äärellä. Ei siinä auta, että eduskuntapuolueet riitelevät näytösluonteisesti tunnin ajan tulevasta vaalirahoituslaista.
Kuka oikeasti päättää?
Hallitusta johdetaan kuin hyvin hoidettua yritystä. Asioista sovitaan hyvässä yhteishengessä hallituksen kesken eikä kiistanalaisista asioista huudella julkisuudessa. "Ei yritetä kalastaa poliittisia irtopisteitä."
Kun neljä hallituspuoluetta sopii asioista, pitää tehdä kompromisseja. Uskallan olettaa, että periksi antajan rooli osuu useimmiten kahdelle pienimmälle, vihreille ja rkp:lle. Eli käytännössä aika moni asia sovitaan keskustan ja kokoomuksen kesken.
Tämän jälkeen hallitus vie nämä valmiiksi sopimansa asiat eduskuntakäsittelyyn. Oppositio voi arvostella niitä aivan vapaasti, mutta harvoin sillä on mitään merkitystä. Kun asiaa koskevassa äänestyksessä on aika painaa nappia, on hallituspuolueen edustajan sormen osuttava hallituksen kantaa tukevaan nappiin. Näin on sovittu. Ja koska meillä on enemmistöhallitus, sen kanta voittaa aina.
Ainoastaan niin sanotuista "omantunnon kysymyksistä", kuten ydinvoimasta ja homoparien adoptio-oikeudesta, kansanedustajat saavat äänestää kuten haluavat. Näitä tapauksia on äärimmäisen harvoin. Jos muissa kysymyksissä tekee tiukkaa, voi periaatteessa jättää äänestämättä.
Pitääkö tämä hyväksyä?
Hyvä on, tällä käytännöllä on varmistettu se, että päätöksiä saadaan tehtyä tehokkaasti. Ettei eduskunnan työ ajautuisi umpikujaan siksi, että jokaisesta asiasta pitäisi oikeasti riidellä ja äänestää.
Mutta vastaako se kansan oikeustajua? Haluaako kansa, että kaksi suurinta hallituspuoluetta päättävät keskenään lähes täydessä hiljaisuudessa suuresta osasta kansakunnan asioita? Eivätkä edes kaksi suurinta puoluetta, vaan ne, jotka ovat kivunneet sopivaan asemaan näissä puolueissa.
"Onko tosiaankin niin, ettei minun äänestämäni edustaja voi oikeasti ajaa meidän asioita?", on demokratian kannalta tuhannen taalan kysymys.
Voisiko tämä olla villakoiran ydin? Että politiikkaan on päässyt pesiytymään liian monta käytäntöä, jotka eivät enää missään määrin vastaa kansan oikeustajua. Maailma on muuttunut. Ihmiset kaipaavat avoimempaa päätöksentekoa.
Koska vallankumousta on vaikea järjestää (ja eduskunnan hajottaminenkin vaatisi Matti Vanhasen aloitteen), olisiko mahdollista edes puhua suoraan? Ettei juopaa ainakaan enempää levennetä sillä, että latistetaan kansalaisten herännyt mielenkiinto.