Kainuun Sanomat: Monikohan ehti jo ajatella, että kaikki ajateltavissa olevat kivet on toista vuotta velloneessa vaalirahakeskustelussa käännetty. Sitten pullahti julkisuuteen RAY:n avustaman Nuorisosäätiön tuki keskustan kellokkaille.

Nuorten aikuisten itsenäistä asumista tukemaan perustettu säätiö oli tukenut entisen puheenjohtajansa, pääministeri Matti Vanhasen presidentinvaalikampanjaa 23 000 eurolla. Kesän eurovaaleissa säätiö tuki myös nykyistä puheenjohtajaansa Antti Kaikkosta.

Eniten lyö ällikällä Kaikkosen selitys. Säätiöllä on hänen mukaansa ollut tapana tukea hallinnossaan mukana olevia ehdokkaita. Kaikkonen ilmeisesti yritti selityksellään saada tuet näyttämään hyväksyttäviltä. Tosi asiassa se asettaa ne erityisen kyseenalaiseen valoon.

On yksiselitteisesti törkeää, että julkisista varoista tuetun yleishyödyllisen yhteisön luottamushenkilöt käyttävät yhteisön varoja omiin menoihinsa – tapahtuupa se millaisen muodollisen menettelyn kautta tahansa.

Suomenmaan mukaan nuorille asuntoja rakentavan Nuorisosäätiön kohdalla kyse on enemmän periaatteesta kuin rahasta sinänsä. Säätiöllä on yli 2 500 asuntoa, joista se kerää vuosittain vuokratuloja 12 miljoonaa euroa. Siihen verrattuna ei voi pitää kohtuuttomana runsaan 23 000 euron avustusta säätiön entisen puheenjohtajan Matti Vanhasen presidenttikampanjalle.

Venäjällä pelätään irtisanottujen väkivaltaisuuksia

Iltalehti arvioi Venäjän taloudellista tulevaisuutta.

Pitkästä nousukaudesta ja tulojen kasvusta nauttinut Venäjä on joutunut kriisiin muun maailman mukana, kun taantuma romahdutti energian ja raaka-aineiden kysynnän.

Venäjän taloutta läheltä seuranneet sanovatkin, että vasta nyt edesmenneen Neuvostoliiton teollisuusrakenteet alkavat vihdoin murtua. Liukkaat liikemiehet, entiset puoluepamput ja teollisuusjohtajat saivat kaapattua pilkkahintaan ja velaksi valtion suuryritykset. Energiasektori on pidetty kovin ottein valtiolla, mutta monet muut teollisuudenalat ovat edelleen "oligarkkien" hallinnassa.

Nyt on kuitenkin koittanut totuuden hetki monelle jättiläisfirmalle. Esimerkiksi autojätti GAZ aikoo antaa potkut jopa 75 prosentille palkollisistaan. Vaikka venäläisiä pidetään apaattisina, työpaikan menetys yhden työnantajan hallitsemassa kaupungissa ajaa ihmiset kaduille.

Yhteiskuntatieteilijä Evgeni Gontmaher on varoittanut, että tulossa on samanlaisia väkivaltaisia yhteenottoja kuin Novotserkasskissa vuonna 1962. Sähköveturitehtaan pääkonttori tuhottiin ja mellakointi päättyi vasta armeijan aseelliseen väliintuloon. Eikä silloin edes ollut kyse työpaikasta vaan työehtojen kiristämisestä ja ruuan kallistumisesta.

Sivistyneet eivät esittele itseään huippuina

Kasvatustieteen professori Kari Uusikylä kirjoittaa Uutispäivä Demarissa sivistyksestä.

Aidosti sivistyneet ihmiset eivät tarvitse itseensä suuntautuvia kohdevaloja. He eivät pyri esittelemään itseään julkisuudessa kärkiyksilöinä, Suomen pelastajina tai tiedemaailman huippuina. Näin toimivat vain elämää oman napansa läpi katsovat julkisuusnarkomaanit.

Miksi hurmahenkisimmät tyhjänpuhujat pelastussanomineen tuntuvat olevan jopa valtiovallan erityissuojeluksessa? kysyy professori Kari Uusikylä.