Petolliset ikärajat
Vaikka YK:n lasten oikeuksien julistus annettiin jo parikymmentä vuotta sitten ja sen myötä kaikki alle 18-vuotiaat saivat monia elintärkeitäkin oikeuksia, kuplii ilon lisäksi pinnan alla myös nuorison kiukku. Lasten ja nuorten elämää rajoitetaan nimittäin yhä monilla erilaisilla ikärajoilla, mikä suuren kiitollisuuden sijaan saa lähinnä närkästyneen vastaanoton.
Ikärajoja löytyy montaa lajia. Äänestyskoppiin ja auton rattiin ei pääse kuin vasta 18-vuotiaana ja saman maagisen iän alle jääviltä on evätty myös väkijuomat ja tupakointikin. Lisäksi televisio-ohjelmiin ja elokuviin sekä peleihin on asetettu nykyään poikkeuksetta ikärajoja. Onpa rahapelien pelaaminenkin kielletty nykyään liian nuorilta, ja myös nuorien niin kovasti rakastamiin energiajuomiin kaavaillaan ikärajoitusta.
Ikärajat on asetettu suojelemaan jälkikasvua isolta ja pahalta maailmalta ja esimerkiksi alkoholin ja muiden kiellettyjen aineiden kohdalla turvaamaan oikeanlaista kehitystä, mutta nuorilla tuntuu olevan kova tarve kapinoida näitä rajoja vastaan. Lähes jokaisen lapsen ja nuoren sisällä taitaa asustaa sellainen pikkuvanha olento, joka kokee itsensä aina tarpeeksi kypsäksi ja fiksuksi katsomaan sydämen pamppailemaan saava elokuva ja suoltamaan rahansa pelikoneeseen olan yli vilkuillen. Se, joka epäilee tätä, saa kuulla varmasti kunniansa.
Joillekin rajan yli kurottaminen tuo ehkä jännitystä, kun saa makupalan aina niin mehukkaasta kielletystä hedelmästä ja saa tuntea itsensä hitusen vanhemmaksi ”isojen juttuja” tehdessään. Ikärajojen rikkominen taitaa olla eräänlainen extreme-laji kansakunnan tulevaisuuden toivojen keskuudessa eikä tiukempien ikärajojen asettaminen ainakaan auta sen kitkemiseen. Juuri siksi itseäni ainakin mietityttää, miten toimivia ikärajoitukset oikeastaan ovat loppupeleissä, kun ne saavat kaiken tuntumaan vain entistä kiehtovammalta.
Joissain tapauksissa ikärajoitukset tuntuvat järkeviltä, mutta itseäni pistää kyllä mietityttämään, miten rajoituksen vuosimäärät on päätetty. On täysin persoonasta kiinni, löytyykö vaikka jo 15-vuotiaana niin vahva poliittinen kanta, että se tekisi mieli tuoda julki äänestämällä tai osaako liikenteessä toimia autonkin ratissa aikuisen tavoin. Mikä vetää sen rajan, että 17-vuotias on liian nuori, mutta 19 täyttänyt jo täysin kypsä?
En sitä paitsi sanoisi aikuisiakaan aina niin järkeviksi näiden kiellettyjen asioiden käytössä. Ehkä ikärajojen asettamisen sijaan pitäisikin suorittaa kypsyystesti tietyin väliajoin. Kun testistä saisi tarpeeksi korkeat lukemat, saisi käteen todistuksen, jolla pääsisi äänestämään, pelaamaan pelikoneita ja katsomaan sopivia elokuvia. Autuuden täyttämä maailma voisi näin avautua henkilön ollessa 12-vuotias tai sitten vaikka keski-ikää lähentelevä. Eikö tämä voisi olla toimivampaa?