Puumala näki puolueen toiminnassa vaarallista pysähtyneisyyttä. Hän piti keskustan tilaa huolestuttavana. Puumala puhui sunnuntaina nuorten keskustavaikuttajien Elokoulussa Korpilahdella.
Puumalan mukaan keskustan jäsenten ja äänestäjien vaikutusmahdollisuudet puolueessa alhaalta ylöspäin ovat pienet. Hänen mielestään harvainvaltainen kulttuuri on läpäissyt keskustan toiminnan, mikä näkyy tärkeiden puolue-elinten vaikutusvallan vähäisyytenä.
Puumala otti esille myös keskustan politiikan sisällön. Hän moitti keskustaa markkinavoimien lipun perässä marssimisesta ja otti kantaa pääomaveron korottamiseksi. Puumalan mielestä keskustan tulisi puhua tasapuolisemman tulonjaon ja oikeudenmukaisemman mediamaksun puolesta.
Puumala on ilmoittanut, että hän ei pyri uudelle jatkokaudelle Keskustanuorten puheenjohtajana.