Kokouksessa ei kuitenkaan tehdä minkäänlaisia päätöksiä. Suomea kokouksessa edustaa maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.).

Komissio on valmistellut ministereiden epävirallista kokousta varten maatalouden kasvihuonepäästöihin keskittyvän tausta-asiakirjan. Unionin puheenjohtajamaa Ruotsi on puolestaan alustanut kokousta jäsenmaille esitetyillä kysymyksillä.

Kolme päivää kestävässä kokouksessa pohditaan erityisesti EU:n roolia ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Neuvosto pohtii myös, miten ilmastonmuutosten myötä leviäviin kasvituhoajiin ja eläintauteihin pitäisi valmistautua.

Väyrynen EU:n kauppaministereiden kokoukseen Brysseliin

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk.) puolestaan matkustaa sunnuntaina EU:n kauppaministereiden epäviralliseen kokoukseen Brysseliin. Kokouksessa keskustellaan EU:n kauppapolitiikan haasteista ja tulevaisuudesta.

Kauppaministerit keskustelevat myös talouskriisistä, ilmastonmuutoksen vaikutuksista kauppajärjestelmään sekä kasvavista protektionistisista paineista.

EU:n kauppaministereiden epävirallinen kokous järjestetään kerran puheenjohtajakaudessa.