Mistä on kyse?
Korkein oikeus on myöntänyt syyttäjälle valitusluvan jutussa, joka koski pääministerinä toimineeseen Matti Vanhaseen (kesk.) ja hänen hallituksensa valtiovarainministeriin Jyrki Kataiseen (kok.) aikoinaan kohdistuneita nettiuhkauksia. Hovikoikeus hylkäsi Vanhasta ja Kataista internetissä uhkailleen miehen syytteet.
Syyttäjä oli vaatinut miehelle rangaistusta laittomasta uhkauksesta. Syyttäjän mukaan mies oli julkaissut internetissä tekstin, jossa uhkasi ampua Vanhasen ja Kataisen tai räjäyttää eduskunnan.
Käräjäoikeus katsoi viime vuotisessa päätöksessään, että miehen kirjoitus oli lähinnä mielipiteen ilmausta ja osoitti turhautumista yleiseen taloudelliseen tilanteeseen ja politiikkaan. Käräjäoikeuden mukaan mies ei tarkoittanut kirjoitusta Kataisen ja Vanhasen tietoon.
Hovioikeuden tulkinta oli eri, mutta se päätyi käräjäoikeuden tavoin syytteiden hylkäämiseen.
Hovioikeuden mukaan miehen oli pitänyt ymmärtää, että uhatut todennäköisesti pitävät uhkausta todellisena ja vakavasti otettavana. Oikeus katsoi myös, että miehen oli täytynyt pitää todennäköisenä, että internettiin laitettu kirjoitus välittyy asianomistajille.
Vanhanen ja Katainen eivät tehneet asiasta rikosilmoitusta tai esittäneet vaatimuksia. Hovioikeus ei myöskään kuullut heitä asiaan liittyen. Oikeus katsoikin tapauksessa jääneen näyttämättä, että Katainen ja Vanhanen olisivat kokeneet olevansa uhkauksen takia vakavassa vaarassa tai pitäneet uhkausta todellisena ja vakavasti otettavana.