Mistä on kyse?

Kiikoisten valtuusto on tehnyt historiallisen päätöksen kunnan liittämisestä Sastamalaan. Liitos merkitsee maakuntavaihdosta Pirkanmaalle.

Valtuuston kokousta seurasi parhaimmillaan 300 kuntalaista Toukolan koululla.

Keskustelun kuluessa Jarmo Sirola teki pöydällepanoesityksen, joka sai kannatusta muilta keskustan valtuutetuilta. Marko Suoniemi esitti asian käsittelyn jatkamista saaden kannatusta muilta kokoomuksen valtuutetuilta. Äänestyksen jälkeen asian käsittelyä päätettiin jatkaa äänin 10-7.

Kolmen tunnin kokoustamisen jälkeen keskustavaltuutettu Antti-Matti Mattila esitti Kiikoinen-Sastamala liitoksen hylkäämistä.

Mattilan esityksen mukaan Kiikoisten kunnan ja Sastamalan kaupungin yhdistyminen ei ollut tällä hetkellä ajankohtaista.Keskustalaiset Jarmo Sirola, Taina Niemi ja Olavi Isonokari kannattivat Mattilan ehdotusta.

Keskiviikkoyönä tehty päätös merkitsee sitä, että Kiikoisten valtuusto esittää yhdessä Sastamalan kaupungin kanssa valtioneuvostolle, että Kiikoisten kunta liitetään Sastamalan kaupunkiin 01.01.2013 lukien.

Kiikoisten valtuusto keskusteli liitoksesta lähes neljä tuntia.

Toinen kerta toden sanoi

Kiikoisten kunnanvaltuusto yritti päättää liitoksesta jo viikko sitten. Kokous päättyi kuitenkin täydelliseen sekasortoon.

Sastamala-liitosta vastustavan yleisön häirintä sai valtuuston kokoomuslaisen puheenjohtajan määräämään salin tyhjäksi.

Vähemmistössä olevat keskustalaiset käyttivät tilannetta hyväkseen ja poistuivat salista. Jäljelle jäi niin vähän valtuutettuja, ettei kokous enää ollut päätösvaltainen.