Muun muassa keskustan varapuheenjohtaja Antti Rantakangas on arvostellut hallituksen veropolitiikkaa siitä, että se ei ota tarpeeksi huomioon pienituloisia.

Vanhanen puolustaa verotuksen kohdistamista muuhun kuin työn verotukseen viennin elvyttämisellä. Hänen mukaansa tuloveron korotukset nostaisivat työn hintaa liian kovaksi. Yleisen arvonlisäverokannan nostaminen ei sen sijaan syö Vanhasen mukaan vientiä.

Ruokaveron alentamista hän pitää oikeudenmukaisena myös tulonjaon kannalta.

Avauksestaan perheveron suhteen pääministeri esittää kahta mallia. Alle kolmivuotiatten lasten vanhemmat voisivat omasta halustaan valita yhteisverotuksen. Toisessa mallissa kehitettäisiin verotuksen lapsivähennysjärjestelmä.