Keskiviikkona alkavaa budjettiriihtä valmistellaan maanantaina ja tiistaina keskustan ja kokoomuksen ryhmäkokouksissa.

Vieläkö joku muistaa porvarihallituksen ensimmäisiä neuvotteluja kuvanneen hokeman ”hyvässä hengessä”. Kaikki sujui silloin - hyvässä hengessä.

Vaalikausi on kääntynyt yli puolivälin, ja politiikka tuo säpinää hallituksen sisälle.

Ruokaverokeskustelussa valtiovarainministeri Jyrki Kataisen budjettiesityksen repi auki myös kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen (kok.).

- Minullakin on oikeus mielipiteeseen kokoomuksen puheenjohtajana, ihan julkiseen mielipiteeseen, Katainen napauttaa.

Vanhasella painokkaampi ote

Kuntavaalitappion jälkeen pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) on esiintynyt painokkaammin myös keskustajohtajana.

- Eiköhän budjettiriihen pidäkin olla poliittinen, eiköhän se ole nimenomaan poliittisin hallituksen vuoden työrupeamassa. Ei pidä pelästyä sitä, että hallituspuolueiden välillä budjettiriihen alla on keskustelua. Olennaisempaa on kiinnittää huomiota siihen, että budjetti saadaan satamaan, Vanhanen linjaa.

Oppositiosta budjettiriiheen tulee kipakat terveiset.

- On surkuhupaisaa, että valtiolta on rahat loppu. Peruspalveluihin ei ole riittävästi rahaa, ja kunnissa tehdään isoja leikkausohjelmia tänä syksynä. Hallituspuolueet ovat antamassa vihreitä myöten valtion verotulot pois, sen seurausta ovat kuntapalveluiden leikkaukset, sanoo SDP:n Eero Heinäluoma.

”Suomi selviää tästä kyllä”

Hallituksen johto lupailee budjettiriihestä erityisesti nuoria tukevia toimia. Työllisyys on ykkösasia, ja palveluja turvataan raskaalla velanotolla. Muista menoista työllisyystoimiin siirretään 200 miljoonaa euroa.

- Tärkein uutinen on se, että luodaan pitkäjänteistä luottamusta siihen, että Suomi selviää tästä talouskriisistä. Luodaan tulevaisuuden kasvulle sellaisia edellytyksiä, että pystytään aikanaan myös maksamaan velkaa pois.

Vanhanen esittää tavoitteiksi myös erityisesti estää nuorten työttömyyden siirtyminen pitkäaikaistyöttömyydeksi ja syrjäytymiseksi.

Budjettiriihessä päätetään myös syksyn lisäbudjetista. Valtiovarainministeriön pitäisi julkistaa oma esityksensä maanantaina. Lisärahaa on luvassa työllistämistoimiin.

Mitä tästä budjettiriihestä pitäisi jäädä ihmisille mieleen?

- Se että tehtiin merkittäviä satsauksia työpaikkojen lisäämiseen ja työttömäksi jäävien ihmisten kouluttautumismahdollisuuksien parantamiseen. Muistiin voisi jäädä myös, että tällä turvattiin hyvinvointiyhteiskunnan perusrakenteita, Katainen vastaa.