YLE Uutiset kertoi torstaina, että Nova Kiinteistökehitys Oy:n toimitusjohtajan Arto Merisalon lisäksi Nova Groupin toimitusjohtajaa Tapani Yli-Saunamäkeä epäillään talousrikoksista.
Vihdin kuntavaalitilaisuudessa perjantaina puhunut pääministeri Matti Vanhanen ei halunnut ottaa kantaa vaalitukien palauttamiseen. Pääministeri itse sai aikanaan 10 000 euron tuen.
- En ota kantaa. Paras että viranomaiset tutkivat. Konkurssilainsäädännössä on selkeät määräykset olemassa, Vanhanen tyytyi sanomaan.
Puhemies Sauli Niinistö (kok.) on aiemmin sanonut, että puolueiden tulisi pohtia tukirahojen palauttamista moraalisisista syistä, vaikka juridisesti siihen ei olisikaan tarvetta.
Palautus ei innosta moniakaan
YLE Uutisten haastattelemat, vaalitukea saaneet poliitikot suhtautuvat rahojen palauttamiseen innottomasti. Esimerkiksi kansanedustajat Petri Salo (kok.) ja Mika Lintilä (kesk.) eivät aio palauttaa saamiaan tukia. Molemmat vetoavat siihen, etteivät tienneet Kehittyvien maakuntien Suomen ja Nova yhtiöiden välisistä yhteyksistä.
Myös asiaa torstaina kommentoinut ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) pitää ajatusta rahojen palauttamista erikoisena.
- Vaalirahoitus on tullut tukiyhdistykselle, josta on maksettu vaalien kuluihin liittyviä menoja. Eivät nämä rahat ole minun tiliäni tai lompakkoani lähelläkään käyneetkään. En aio henkilökohtaisesti ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin, Lehtomäki sanoi.
Osa tuensaajista on kuitenkin toisella kannalla. Sekä kansanedustaja Matti Ahde (sd.) että Timo Kalli (kesk.) palauttivat jo aiemmin koko saamansa potin. Myös Päivi Lipposen (sd.) tukiyhdistys kertoi perjantaina harkitsevansa rahojen paluupostiin laittamista.
Kaikki eivät olleet perjantaina käytettävissä vaalitukia koskevia kysymyksiä varten. Kaikkein suurimman tuen saanut kansanedustaja Marja Tiura (kok.) ei vastannut YLE Uutisten yhteydenottopyyntöihin. Myös elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) ja liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.) pysyivät tavoittamattomissa