Taustalla on puun huono markkinatilanne: kysyntä on heikko samalla kun kustannukset ovat nousseet. Puutulli on Vanhasen mukaan vain osa asiaa, ja siinä vastuu on pitkälti myös Venäjällä. Vanhanen mainitsee, että Suomi ja muut EU-maat ovat tehneet paljon työtä puutullikiistan ratkaisemiseksi.
Vanhasen mielestä onkin saatava uusia toimialoja puualalle, jos paperi ei käy kaupaksi. Uusia puutuotteita on kehitelty jo jonkin aikaa Suomessa.
Hallitus luo työpaikkoja alueille Hallitus lisää rakennemuutoksen erityisalueiden tuen määrärahoja paperitehtaiden uusien sulkemisten vuoksi. YLE Uutisten haastattelema Vanhanen kertoo, ettei hallitus ole vielä keskustellut lisävarojen määrästä. - Määrärahan puutteeseen ideat eivät ole kaatuneet. Meillä on ensi vuoden budjettiin varattu aika paljon rahaa rakennemuutoksia varten, lisää Vanhanen. Hallitus aikoo toteuttaa paperitehtaan sulkemisen vaikuttamilla alueilla monia tukitoimenpiteitä ja kehittää uusia työpaikkoja alueelle. Alueella on järjestetty kokouksia, joissa viranomaiset, yritykset ja maakuntaliitto neuvottelevat uusista toimenpiteistä. Tavoitteena on, että paperitehtaan työntekijät voisivat siirtyä työpaikasta toiseen ilman työttömyysjaksoa. Hallitus on nimennyt tänään keskiviikkona Kajaanin ja Imatran seutukunnat äkillisen rakennemuutoksen alueiksi paperitehtaiden irtisanomisten vuoksi. Vanhanen mainitsee erityisesti Kajaanin, joka menettää paljon työpaikkoja paperitehtaan myötä. Hallitus aikoo suunnata alueelle erityisiä tukitoimia. YLE Uutiset