Joe Biden olisi mieluiten käynyt tämänhetkistä kampanjaa presidenttiehdokkaana, mutta hän luopui ehdokaskisasta pienen äänimääränsä vuoksi jo esivaalien alkumetreillä. Hän oli kokeillut esivaaleja kertaalleen 20 vuotta aiemmin ja harkitsi kisaa myös vuonna 2004 mutta päätti, että vaalikassan kerääminen olisi liian iso ponnistus. Omaa varallisuutta Bidenillä on paljon vähemmän kuin Yhdysvaltain korkeimpien virkojen tavoittelijoilla yleensä.
Politiikantuntijoiden mukaan Biden on puolueessaan keskustassa ja näyttää valinneen paikkansa tarkoituksella. Ongelmia tulee aika ajoin siitä, ettei hän näytä aina harkitsevan sanojaan loppuun asti. Esimerkiksi esivaalikisan aikaisella huomautuksellaan Obamasta älykkäänä, siistinä ja hyvännäköisenä mustana Biden tuskin tarkoitti ällistellä rasistisesti hänen ihonväriään, mutta lausahdus pääsi silti palkintosijalle, kun Time-lehti valitsi "vuoden sammakot".
Minkälaisen kumppanin Obama Bidenistä presidenttinä saisi? The New York Times -lehti on verrannut heidän valintojaan senaatin äänestyksissä. Yhteisenä senaattoriaikanaan he ovat olleet lakiehdotuksista 91-prosenttisesti samaa mieltä. Näkyvin ero lienee heidän suhtautumisessaan Irakin sotaan. Obama on ollut alusta asti sodan äänekäs vastustaja ja haluaa nyt kotiuttaa Yhdysvaltain joukot. Biden oli sotaan lähdön kannalla ja ajaa nykytilanteessa Irakin jakamista kolmeen osavaltioon etnisten rajojen mukaisesti, vaikka sen arvioidaan merkitsevän, että Yhdysvaltojen pitäisi jäädä vuosiksi valvomaan jaon vakautumista. Tasaisen suosittu senaattori
Joseph Robinette Biden Jr. syntyi autokauppiasisänsä ja kotiäitinsä esikoiseksi Pennsylvaniassa vuonna 1942. Koulun jälkeen hän opiskeli historiaa ja valtio-oppia ja suoritti sittemmin myös juristin tutkinnon. Bidenin isoisä oli osavaltion senaatin jäsen, mutta Biden on kertonut, että häntä kiinnostivat nuorukaisena ennemmin tytöt ja vaatteet kuin politiikka, vaikka 1960-luku kuohui ympärillä.
Politiikkakin kuitenkin löytyi, kun nuori Biden aloitti työt asianajajana. Ensimmäiset vaalit nostivat hänet New Castlen kunnanvaltuustoon uudessa kotiosavaltiossaan Delawaressa, ja vuonna 1972 sai yllätysvoiton senaattorinvaalissa. Tragedia oli kuitenkin katkaista uran alkuunsa: Bidenin vaimo ja tytär kuolivat autokolarissa ja molemmat pojat loukkaantuivat vakavasti.
Onnettomuuden jälkeen Biden aikoi jäädä hoitamaan poikiaan mutta päätti sittenkin jatkaa senaatissa. Tällä hetkellä hän on sen kuudenneksi pitkäaikaisin jäsen. Vaalivoitot ovat olleet tasaisen 60-prosenttisia.
Poikiensa lisäksi Bidenilla on tytär toisesta avioliitostaan. Vaimo Jill Biden on opettaja.
Anniina Wallius, YLE Uutiset>>> Barack Obama>>> McCain>>> Palin>>> Muut ehdokkaat<<< TAKAISIN VAALISIVUSTON ALKUUN