- Suomella on vahvan osaamisensa ansiosta erinomaiset edellytykset ottaa kohtuullinen siivu näistä kovaa vauhtia kasvavista maailmanmarkkinoista, Vanhanen kommentoi energiatehokkuusseminaarissa Vaasan asuntomessuilla.

Onnistuminen maailmanmarkkinoilla edellyttää, että kestävälle teknologialle luodaan toimivat kotimarkkinat.

- Omaa mainiota tuotetta tai palvelua on paljon helpompi kaupitella vaikka Saksaan, Yhdysvaltoihin tai Kiinaan, jos on ensi näyttää referenssejä kotimaasta, hän lisää.

"Kaukolämmön käyttöä lisättävä" Vanhanen esitti näkemyksiä myös rakennusten lämmitysvaihtoehdoista. Pääministerin mielestä kaukolämmön käyttöä on laajennettava samaan aikaan, kun talojen energiatehokkuutta lisätään. Hän muistutti, että rakennusten lämmityksen osuus kaikesta energiankäytöstä on yli viidennes. - Talokohtaisessa lämmityksessä tulee edistää siirtymistä biopolttoaineisiin. Maalämpöä on kyettävä hyödyntämään entistä enemmän, täydentäen sitä tuuli- ja aurinkoenergialla, pääministeri sanoi.

Joukkoliikenteeseen Vanhanen ehdotti lisäksi koko maan kattavaa lippujärjestelmää, joka mahdollistaisi toimivan työsuhdelipun.