Vanhasen mukaan mallilla pitää tavoitella vahvaa johtajuutta, joka muodostuu johdonmukaisesta ohjelmasta ja sen toteuttamisesta.

Pormestariehdokkailla tulisi olla esimerkiksi ohjelma, jonka taakse he hakisivat riittävän enemmistön valtuustossa.

Vanhanen sanoo olevansa huolissaan ihmisten etääntymisestä kotikuntansa päätöksenteosta.

- Pormestarinvaali voisi osaltaan lisätä ihmisten kiinnostusta kunnallispolitiikkaan ja toisi heille uuden vaikutuskanavan, hän kommentoi.