- Joiltakin osin ministerin esittämissä ajatuksissa oli tulkittavissa vastausta SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoman vappupuheeseen, Korkeaoja arvioi keskustan verkkolehden Apilan haastattelussa.

Hänen mukaansa Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen asetelma on hyvin vakaa, eikä Suomella ole mitään syytä lähteä uusiin päätöksiin Nato-jäsenyyden suhteen.

- Näköpiirissä ei ole mitään sellaista, joka vaatisi muuttamaan nykyistä puolustus- ja turvallisuuspoliittista linjaa. Sen yksi kulmakivihän on yleinen asevelvollisuus ja siihen perustuvan toimintakyvyn ylläpitäminen, Korkeaoja sanoo.

- Suomella on Nato-optio eikä sen realisoitumista ole syytä ryhtyä aktivoimaan, mutta ei myöskään syytä työntää mahdollista arviointipistettä kovin pitkälle eteenpäin. Jäsenyys on olemassa oleva mahdollisuus, jota tarkastellaan selontekojen yhteydessä, Korkeaoja jatkaa.

Puolustusministeri Häkämies sanoi tiistaina Atlanttiseurassa pitämässään puheessa puoltavansa Suomen Nato-jäsenyyttä.

Häkämiehen mukaan Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon mahdollistaisi yhteisen alueellisen puolustuksen suunnittelun ja lisäisi Pohjolan sotilaallista turvallisuutta.

SDP:n puheenjohtajaehdokas Kimmo Kiljunen ehätti keskiviikkona kyselemään, onko Häkämiehen NATO-jäsenyyden puolto myös maan hallituksen mielipide. Presidentti Tarja Halonen ei sen sijaan halunnut kommentoida puolustusministerin puheita millään lailla.