Ministerin mielestä tuotannon lisäämisen edellytys on se, että tuotanto on kannattavaa.

- Tuotannon kannattavuuden perusta on tuottajahinnoissa. Tuottajahintojen on noustava kohonneita tuotantokustannuksia vastaavasti. Kaikkien elintarvikeketjun osapuolien, myös kaupan, on tiedostettava, että koko ketjun tulisi hyötyä kuluttajahintojen korotuksista. Tämä ei saa olla vain ketjun vahvimpien toimijoiden etuoikeus, ministeri toteaa tiedotteessaan.

Suomessa tuotettiin viime vuonna maitoa 2 287 miljoonaa litraa. Määrä on kaksi prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Suomen maakiintiö oli 2 249,6 litraa Kokonaistuotannosta meijerimaidon osuus oli 2 226 miljoonaa litraa ja suoramyynnin sekä tilojen oman käytön osuus yhteensä 61 miljoonaa litraa. Suomen maakiintiö on 2 349,6 litraa, josta meijerimaitokiintiön osuus on 2 342 miljoonaa litraa. Tämän vuoden maitomäärä jää noin 150 miljoonaa litraa eli noin kuusi prosenttia maakiintiöstä. Uudellamaalla tuotettiin viime vuonna maitoa 65 miljoonaa litraa, Kaakkois-Suomessa 116 miljoonaa litraa ja Hämeessä 123 miljoonaa litraa. Alueelliset tuotantomäärät laskivat muutaman prosentin edellisvuodessa. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) maatalouden kokonaislaskelmasta laskettuna vuonna 2007 maatalouden markkinatuotot olivat 1 947,9 miljoonaa euroa ja maidon osuus siitä oli 858,1 miljoonaa euroa eli 44 prosenttia. Vuonna 2006 markkinatuotot yhteensä 1 684,9 miljoonaa euroa ja maidon osuus 811,7 miljoonaa euroa eli 48 prosenttia siitä. YLE Uutiset