Pekkarinen tarkistuttaa tehtaan työntekijöiden tekemän selvityksen, jonka mukaan Kemijärven sellutehdas on maksanut Stora Ensolle konserniavustusta kuudessa vuodessa 80 miljoonaa euroa.
Työntekijöiden laskelman tiedot ovat vuosilta 1999 - 2005. Pekkarisen mukaan luvut tekivät "aikamoisen vaikutuksen". - Kuva siitä kuinka kannattava tai kannattamaton tämä tehdas on, muuttuu, mikäli nuo numerot pitävät paikkansa, Pekkarinen kertoi Lapin Uutisille torstaina. Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen totesi keskiviikkona Kemijärvellä, ettei yhtiö julkista yksittäisten tehtaiden tulostietoja. Pekkarisen mukaan hänen tarkastuksellaan ei sinänsä ole vaikutusta tehtaan jatkoon tai sulkemiseen. - Se on kokonaan toinen juttu. Mutta minusta valtion edustajan on syytä tietää ihan tarkasti, mitä yhtiössä loppujen lopuksi tapahtuu. Stora Enso on sulkemassa tehtaan kokonaan eikä pidä sen myymistäkään etujensa mukaisena, vaikka tiettävästi ainakin Ruukki Group saattaisi olla kiinnostunut jatkamaan tehtaan toimintaa. Stora Enso vähentää Suomessa ainakin 1 100 työpaikkaa. Yksistään Kemijärven kaupunki on menettämässä 1,5 miljoonaa euroa tuloveroja vuodessa. YLE Uutiset