Viiden suurimman puolueen TNS Gallupilla teettämän kyselyn mukaan Keskusta on suurin puolue. Keskustan kannatus on 22,6 prosenttia.

SDP:n kannatus on noussut ja Kokoomuksen laskenut niin, että puolueet ovat tasoissa 21,7 prosentin mitatulla kannatuksella.

Perussuomalaisten kannatus on noussut syksyn aikana. Se on nyt 5,1 prosenttia.

TNS Gallupin tutkimusjohtajan Juhani Pehkosen mukaan epävarmuus omasta puolueesta on lisääntynyt.

- Poliittinen kuherruskuukausi alkaa olla ohi ja vaaleista on jonkin verran jo aikaa, jolloin ihmiset etääntyy puolueista ja tapahtuu tällaista. Tietysti sitten voi olla sidoksissa myös siihen, että ihmisten odotukset asioista lisääntyy ja aletaan miettiä asioita uudella tavalla, Pehkonen sanoo YLE Uutisille.

Etenkin Kokoomuksen kannatukseen vaikuttanee, että epätietoisuus on lisääntynyt eniten Uudellamaalla, ylemmissä toimihenkilöissä ja keski-ikäisissä. Myös hoitajien työtaistelu saattaa heijastua kyselytuloksiin.

Kyselyn virhemahdollisuus on noin 2 prosenttiyksikköä suuntaansa suurten puolueiden osalta. Kysely on tehty neljän viikon aikana lokakuussa. Haastateltavia kyselyssä oli reilut 2 300.