Kepan mukaan ohjelmaan valitut kolme sektoria, kauppa-, maaseutu- ja ympäristöpolitiikka ovat hyvä asia, koska kehitysmaihin ja maailman köyhimpien ihmisten elinolosuhteisiin vaikutetaan muilla politiikan aloilla usein enemmän kuin kehitysyhteistyöllä.
Myönteistä on myös se, että ohjelma korostaa eduskunnan roolia kehityspolitiikan ohjaamisesta. Huonoa ohjelmassa on Kepan mukaan se, että kehityksen eri ulottuvuudet taloudellinen, yhteiskunnallis-sosiaalinen ja ympäristökestävyys ovat epätasapainossa.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen sanoi torstaina eduskunnan kyselytunnilla toivovansa eduskunnan nostavan kehitysyhteistyömäärärahojen tasoa.
Väyrynen sanoi, että hallituksen budjettiesityksen valmistuttua budjettivalta on eduskunnan käsissä, joten muun muassa eduskunnan ulkoasianvaliokunnan toivomus 26 lisämiljoonasta saa ministerin tuen.
Väyrynen toivoi eduskunnalta tukea myös ensi kevään budjettikehysneuvotteluihin, jossa seuraavat suuret ratkaisut tehdään.
Muutama päivä sitten Väyrynen muutti edellisen hallituksen aikana vireille pantua kehityspolitiikan uudistusta. Väyrynen piti edeltäjänsä Paula Lehtomäen (kesk.) johdolla laadittuja suunnitelmia huonoina ja pani painotukset uusiksi.
Etenkin kansalaisjärjestöt älähtivät, kun Väyrynen kyseenalaisti köyhyyden poistamisen kehitysavun tärkeimpänä tavoitteena.