Korhosen mielestä eduskunta voisi aloittaa istuntokauden elokuun alussa niin, että se olisi koolla samaan aikaan, kun hallitus käsittelee seuraavan vuoden budjettia.

- Hallituksen ja eduskunnan välillä olisi tällöin reaaliaikainen keskusteluyhteys, Korhonen kirjoittaa Suomenmaan kolumnissa.

Puoluesihteeri Korhosen mukaan ministerit voisivat tehdä selkoa eri eduskuntaryhmille budjetin perusteista.

- Samalla eduskuntaryhmien ja kansanedustajien näkemykset tulisivat huomioitua jo valmistelujen alkuvaiheessa, jolloin budjetin eduskuntakäsittely sujuisi sutjakkaammin, Korhonen kirjoittaa.