Leterme, josta tullee siis myös Belgian uusi pääministeri, on flaamilaisten kristillisdemokraattien johtaja.

Tämä on toinen kerta, kun tehtävä annetaan hänelle 111 päivää sitten kesäkuussa pidettyjen parlamenttivaalien jälkeen. Letermen aiempi hallituksen muodostamisyritys kariutui viime kuussa.

Kriisin laukeamisesta saatiin vihiä jo aiemmin lauantaina, kun kuninkaallinen palatsi kertoi, että aika on kypsä täysimittaisten hallitusneuvotteluiden aloittamiseksi uudelleen.

Kuninkaan kuukausi sitten nimittämä hallitustunnustelija Herman Van Rompuy ilmoitti kuninkaalle, että tulevan hallituskoalition mahdolliset jäsenet ovat valmiit aloittamaan uudet neuvottelut keskusta-oikeistolaisen hallituksen muodostamiseksi.

Kristillisdemokraatit ja Liberaalit, jotka ovat molemmat jakautuneet lisäksi hollantia puhuvien flaamien sekä ranskaa puhuvien valloonien kesken, muodostavat neljän puolueen rintamana enemmistön Belgian 150-paikkaisessa parlamentissa.

Belgiassa järjestettiin vaalit jo 10. kesäkuuta, mutta sitkeät erimielisyydet keskeisissä kielipoliittisissa valtakysymyksissä ovat estäneet hallituksen toimeenpanon.

Uusien hallitusneuvotteluiden uskotaan kestävän joka tapauksessa vielä viikkojen ajan.

Pattitilanne on ehtinyt jo johtaa epäilyihin kaksikielisen maan jakautumisesta kahtia.