Työmarkkinapomo ihmettelee ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen (kesk.) nihkeää suhtautumista ulkomaiseen työvoimaan. Väyrynen sanoi keskustan verkkolehden Apilan haastattelussa viikko sitten, että olisi järkevämpää edesauttaa sellaisen työn siirtymistä ulkomaille, jolle ei löydy tekijöitä Suomesta.
Fagernäsin mielestä Suomen tulee päinvastoin ryhtyä toimiin ulkomaisen työvoiman houkuttelemiseksi tänne. Kanadalla on satoja toimistoja eri puolilla maailmaa, ja Tanskakin on hoitanut asiansa paljon paremmin kuin Suomi, Fagernäs moittii Turun Sanomien ja Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa.
Fagernäs viittaa maaherra Rauno Saaren työryhmän vuonna 2005 laatiman selvitykseen, jossa ehdotettiin värväystoimistojen perustamista mm. Venäjälle, Ukrainaan, Kiinaan ja Intiaan. Fagernäsin mielestä ulkomaisen työvoiman saaminen Suomeen vaatii ponnisteluja, koska Suomi ei esimerkiksi kielen ja ilmaston takia ole ulkomaalaisille järin houkutteleva maa.
EK:n nokkamies vaatii valtiolta nopeita päätöksiä, sillä ikääntymisen haitat iskevät Suomeen kovemmin kuin mihinkään muuhun EU-maahan Italiaa lukuun ottamatta. Eläköitymisen kiihtyessä Suomeen tarvitaan Fagernäsin mukaan tuhansia työntekijöitä vuodessa. Ongelmia on jo nyt, kun yritykset eivät voi työvoimapulan takia ottaa tilauksia vastaan.
YLE Uutiset