Esimerkiksi Uudellamaalla Kerava ja Järvenpää tavoittelevat osaa Tuusulasta, joka vastustaa liitosta. Vastaavia hankkeita on virinnyt muuallakin.

Kiviniemen mukaan hallituksen kesäkuinen päätös Lounais-Sipoon liittämisestä Helsinkiin on erikoistapaus, eikä siitä pidä tehdä johtopäätöksiä muihin pakkoliitoshankkeisiin.

- Osakuntaliitoksia esitetään aina silloin tällöin, ja pääsääntöisesti niihin on suhtauduttu nihkeästi. Perusteiden on oltava todella vahvat, ja tämä näkyy myös kuntajakolaissa, Kiviniemi pohtii.