Nico Rosbergin ensimmäinen osakilpailuvoitto aloitti seuraavan kappaleen hänen tarkkaan suunnitellulla urallaan.

Bahrain 2005. Kautta aikojen ensimmäinen GP2-kausi on finaalia vaille paketissa. Seisomme lähtöruudukossa Nicon silloisen itävaltalaisen kuntovalmentajan kanssa ja katsomme, kun edellisenä päivänä sarjan mestariksi kruunattu kuljettaja vetää kypärän päähänsä ja astuu ohjaamoon.

Edellisenä yönä noussut kuume on saatu erilaisin poppakonstein talttumaan. Siitä ei edes tiedä kukaan. Lähtöpaikka on ruutu kahdeksan. Näin pitkältä ei vielä kukaan ole noussut voittoon.

”Hän voittaa tänään”, kuntovalmentaja kuiskaa minulle samalla, kun Nicon vöitä kiristetään.

Poistumme varikkopilttuun puolelle seuraamaan, kuinka Nico viimeistelee mestaruutensa mahtavalla voitolla.

”Jukka, meillä on nyt ongelma”, kuntovalmentaja sanoo juhlan keskellä. ”Hänellä tulee olemaan todella vaikeaa, sillä hän ei tule voittamaan pitkään aikaan. Tuon vaiheen yli on päästävä.”

Noista sanoista tuli tämän kauden kolmantena F1-osakilpailuna ajetussa Kiinan GP:ssä kuluneeksi reilut kuusi ja puoli vuotta.

Voiton odottaminen ja usko sen tulemisesta. Juuri tätä uskomatonta ominaisuutta arvostan kilpa-autoilijoissa. Joillekin riittää se, että pääsee F1-tasolle. Maali se on sekin, mutta mestareita ovat ne, jotka säilyttävät voittamisen nälän ja tekevät periksiantamattomasti töitä saavuttaaksen voiton. GP-voittaja on nimittäin aivan eri kastissa kuin voitoton kuljettaja, vaikka molemmat ansaitsisivat miljoonia.

Nicon uralle tehtiin aikoinaan suunnitelma, jota on toteutettu hyvin määrätietoisesti. Kiitos siitä kuuluu kiistatta Keke Rosbergille, joka on pitänyt lankoja tiukasti käsissään, vaikka sanookin irrottaneensa otteen pojastaan ammatillisessa mielessä jo kauan sitten. Nico on uransa tärkeimpinä hetkinä tehnyt keskeisiä päätöksiä esimerkiksi tallien valinnassa, kun Keke taas on keskittynyt isossa kuvassa nappuloiden siirtämiseen niin, että asiat toimivat pitkäkantoisesti ja kestävästi. Kaikki näyttää kuin valmiiksi piirretyltä kartingista tähän päivään asti. Ja niin se taitaa myös ollakin.

Se on Rosbergin tavaramerkki, menestyksen resepti. Kun tahtotila on selvä, projektia rakennetaan määrätietoisesti. Tämä on ollut Nicolle tärkeä oppi kotoa. Mutta se on myös omalla tavallaan arvokasta varallisuutta, jollaista on vain harvoilla.

Jenson Button tarvitsi ensimmäiseen voittoonsa 113 kilpailua, vain kaksi enemmän kuin Nico, joten tässä on hyvä vertailupari.

Buttonin asiat olivat enemmän kuin lähellä mennä täysin metsään. Hän on tehnyt urallaan useita virheitä, jotka hidastivat voiton tulemista. Kiinan kisan lehdistötilaisuudessa Button sanoi sen avoimesti peilaten itseään Nicon voittoon. ”Me kaikki haluaisimme luullakseni voittaa samantien. En valitsisi omaa urapolkuani ja niitä virheitä, jotka olen tehnyt. Mutta en myös vaihtaisi urallani tapahtuneita hyviä asioita. Asiat vaan menevät eritavalla meille kaikille.”

Button oli sortua tiimistä toiseen poukkoiluun. Yksityiselämä karkasi käsistä, kun rahaa alkoi virrata ovista ja ikkunoista. Tyttöystävät vaihtuivat, hurvittelusta pitävän isän kanssa meni kovaa ja managereita oli joka hihassa kiinni. Button keskittyi vääriin asioihin. Oikeastaan vasta, kun häntä koskeva sopimuskiista Williamsin ja Hondan välillä saatiin hoidettua loppuun, Jensonin asiat alkoivat vakiintua. Hän kypsyi, alkoi voittaa ja ajoi lopulta maailmanmestaruuteen. Yksi tie tämäkin, mutta aivan liiaan kuluttava.

Nicon etuna vaikkapa Buttoniin verrattuna on ollut se, että hänellä on perheen puolesta ollut kaikkea, mistä nuori mies yleensä voi unelmoida. Nicolle on kilpa-autoilijana ja ammattiurheilijana ollut tästä valtava etu; hän on voinut keskittyä vain ja ainoastaan oleelliseen. Itseeni teki aikoinaan vaikutuksen hänen paneutumisensa auton säätämiseen F3-tasolla. Nico saattoi jo tuolloin istua tunteja tekemässä tarkkaa kirjallista briefiä kisainsinöörilleen auton käyttäytymisestä.

Vaikka kysyntää on ollut, Nico on pysynyt tiukasti sopimuksissaan. Siinä taas yksi tärkeä seikka uran kannalta: tee se mihin sitoudut ja tee se parhaalla mahdollisella tavalla, vaikka välillä olisi kuinka vaikeaa. Nicon olisi pitänyt päästä irti Williamsilta jo aikaisemmin, mutta ei neljä vuotta ollut hukkaan heitettyä aikaa. F1-maailman lainalaisuudet tuli opittua perinpohjaisesti ja oikeastaan vasta Mercedes GP:n synty mahdollisti täydellisen siirtoratkaisun.

Täydellisen siitä teki se, että sekä tallin johtajat Ross Brawn ja Nick Fry omilla tahoillaan ja Mersun puolelta Norbert Haug aidosti halusivat Nicon kuljettajakseen jo ennen kuin ajatus nykyisestä Mercedes GP:stä oli edes syntynyt. Haugin kostuneet silmät hänen halatessaan Nicoa tuoreeltaan voiton jälkeen kertoi muutakin kuin sen, että pomon hartioilta tippui suuria kiviä tallin ensimmäisen voiton myötä.

Reiluun kahteen vuoteen ehti varmasti sisältyä turhautumistakin. Oli pettymys, että vuoden 2009 mestaruuden voittanut talli ei enää pystynyt samaan siirryttyään Mercedeksen nimen alle. Kun viime vuosikin oli takkuinen kartoitti Nico varmasti kaikki muut tallivaihtoehdot, mutta pysyi uskollisena. Hyvin tärkeää aiemmin mainittujen muiden arvojen rinnalla.

Takaisin vuoteen 2005. Kun ART-talli oli GP2-sarjassa ratkaissut tekniset ongelmat ja auto lähti kulkemaan, oli Nico täysin suvereeni aika-ajoissa. Hänellä oli ilmiömäinen kyky latautua yhteen nopeaan kierrokseen, joka toi kerta toisensa jälkeen paalupaikkoja. Tieto siitä, että auto ja mies toimivat täydellisesti aika-ajossa teki hänestä pitelemättömän myös kisassa.

Kiinan GP:ssä uran ensimmäinen F1-paalupaikka oli merkittävä läpimurto. Aika-ajokierroksia tarvittiin ratkaisevalla hetkellä vain yksi. Kierros oli eleetön ja erittäin laskelmoitu. Ei virheitä, ei edes vähältä piti –tilanteita. Mercedes oli täydellisissä säädöissä ja kuljettaja pystyi hyvin rauhallisin käsiliikkein keskittymään säätämään auton ohjaamosta käsin ihanteelliseksi jokaista kaarretta varten.

Vielä ykkösajan varmistuttua Nico ei tiennyt mihin katsoa ja mihin kätensä laittaisi, mutta kisapäivänä esiin tuli uusi mies. Mies kuuden ja puolen vuoden takaa.

Noiden vuosien kokemuksella Nico osaa jo arvostaa korkealle niitä, jotka voiton tekevät mahdolliseksi. Auton teknisen toimivuuden rinnalla voitto tuli kuin yhdellä osalla Nicon oman uran respetistä; johdonmukaisuudella.

Mercedeksen kisastrategiasta vastaava James Vowles piti McLarenin hiostuksessa kiinni kahden pysähdyksen taktiikasta ja Nico yhdessä kisainsinööri Tony Rossin kanssa toimivat sen mukaan. Nico ajoi kärsivällisesti ja älykkäästi Rossin muistuttaessa renkaista säännöllisin väliajoin. He hakivat renkaiden kannalta oikean nopeuden säästääkseen niitä siltä varalta, että takana vaaninut Jenson Button olisi päässyt lähemmäksi.

Nicon tuntien puristamisen varaa oli vielä.

Lämpimät onnittelut Nicolle ensimmäisestä GP-voitosta.

Jukka Mildh