- En ole aikeissa erota - olen aikeissa jatkaa. Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun sanon sen ääneen. Kuinka pitkään, sitä en vielä tiedä, Katainen totesi haastattelussa.
Kokoomuksen puoluekokous pidetään kesäkuussa Rovaniemellä.
Pääministeri Katainen kommentoi Yle Radio Suomessa myös perussuomalaisten kansanedustajan James Hirvisaaren avustajan nettikirjoituksesta noussutta kohua. Eduskunta-avustaja Helena Eronen esitti kirjoituksessaan hihamerkkiä ulkomaalaisille helpottamaan poliisin työtä. Katainen luonnehti ehdotusta järjettömäksi.
- Käsittämätön lausunto keneltä hyvänsä, mutta erityisesti kansanedustajan avustajan suusta. Vaikka kysymys olisi huumorista, pitää ymmärtää että ihmisiä ei pidä jakaa eri ryhmiin.
Katainen sanoo olevansa huolissaan kehityksestä, jossa eriarvoistavat kommentit yleistyvät Suomessa huumorin varjolla. Häneen mukaansa ihmisarvolla ei pitäisi leikitellä.
Syyrian tarkkailuoperaatiolla merkitystä turvaneuvostokampanjassa
Suomi on saanut YK:lta alustavan pyynnön lähettää sotilastarkkailijoita Syyriaan. Perjantaina hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta linjasi yhdessä tasavallan presidentin kanssa, että tarkkailuoperaatioon voidaan lähettää enintään kymmenen suomalaista sotilastarkkailijaa.
Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan turvaneuvostoon pyrkimiseksi Suomen pitää osoittaa sitoutumisensa YK:n operaatioihin. Ensisijaisesti suomalaistarkkailijoita aiotaan kuitenkin lähettää Syyrian väkivaltaisuuksien hillitsemiseksi.
- Syyrian tilanteen rauhoittaminen on Suomen ja maailman kannalta äärettömän tärkeää, Katainen painotti.
Syken tutkijan pidätys viranomaisselvittelyssä
Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Seppo Knuuttilan keskiviikkoinen pidätys Venäjällä on parhaillaan tutkinnassa. Kataisen mukaan asia aiotaan selvittää perin pohjin, mutta poliittista vastinetta Venäjältä ei ole pyydetty.
- Ympäristöviranomaiset selvittelevät välikohtausta. Kyseessä on Suomen valtion tutkimuslaitoksen tutkija. Saamme varmaankin lähiaikoina selvityksen, mistä on kyse. Uskon, että selvyys saadaan, koska meillä on yhteinen tutkimushanke venäläisten kanssa.
Kataisen ja Ihalaisen mielipide-erot virhetulkintaa
Pääministeri Katainen kiisti jyrkästi, että hän ja työministeri Lauri Ihalainen (sd.) olisivat eri mieltä siitä, kuinka paljon työmarkkinajärjestöjen työurasopimus jatkaa työuria. Aikaisemmin työministeri on todennut, että sopimuksen toimenpiteet merkitsevät noin vuoden lisäystä keskimääräiseen eläkkeellesiirtymisikään. Pääministeri on puolestaan liputtanut valtiovarainministeriön virkamiesten tekemien, huomattavasti varovaisempien laskelmien puolesta.
Kataisen mukaan mielikuvallinen ero aiheutuu työurasopimuksesta, jonka toimenpiteet voidaan jakaa kahteen osaan, niin kutsuttuihin koviin ja pehmeisiin toimiin. Kovat toimenpiteet sisältävät säädökset ja määräykset. Pehmeisiin toimiin puolestaan lasketaan kuuluvaksi työelämän laatua ja työhyvinvointia parantavat toimenpiteet. Katainen on kommenteissaan korostanut kovia toimia, Ihalainen on puhunut molemmista.
- Tässä on jonkinmoinen väärintulkinta. Meillä on Ihalaisen kanssa samat luvut ja yhteinen tulkinta. Kovien toimien arvio puoli vuotta, mikä on Elinkeinoelämän keskusliiton ja valtiovarainministeriön arvio.
- Ero tulee siitä, että valtiovarainministeriö ei ole arvioinut työelämän laadullisen kehittämisen vaikutuksia, koska ministeriössä ei ole toistaiseksi ollut osaamista ja mahdollisuutta arvioida laadullisia tekijöitä. EK ja palkansaajat ovat puolestaan laadulliset, pehmeämmät, keinot arvioineet, Katainen selvensi.