Suomen eteläisimmän kaupungin Hangon suurin rajanaapuri on Suomenlahti. Hanko haluaa pitää meren jatkossakin ainoana kumppaninaan. Kuntaliitoksia ei haluta.
- Meillä on tämä satama täällä, joka on yksi meidän vahvoja jalkoja. Me hoidamme meidän vanhuksia ja sairaita suht'koht hyvin tässä kaupungissa. Hanko on rikkaimpia kuntia Suomessa, perustelee kaupungin kielteistä kantaa kuntaliitoksiin Hangon kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Ulf Lindström (sd.).
Hangon kanssa samoilla linjoilla on myös moni muu Suomen kunnista. Hallituksen asettaman kuntatyöryhmän helmikuiseen esitykseen noin 70:stä kunnasta antoi tähän päivään mennessä lausuntonsa 292 kuntaa ja 89 muuta tahoa. Kuntien vastaukset löytyvät valtionhallinnon hankerekisteristä. Osalle kunnista on annettu pyynnöstä lisäaikaa lausunnon antamiseen.
Virkkunen: muutos koskee kaikkia kuntia
Kuntaliiton arvioiden mukaan yli puolet kunnista vastustaa kuntauudistusta. Suurimmat kaupungit kannattavat liitoksia, kehyskunnissa ollaan skeptisimpiä. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen mukaan kuntien mielipiteet otetaan huomioon suuressa kuntauudistuksessa.
- Kuntien lausuntokierros on kaikkein tärkein vaihe tätä valmistelua. Kyllä sillä on iso merkitys jatkolle, Virkkunen sanoo.
Kysymykseen siitä miten kuntien kannat oikein otetaan huomioon, Virkkunen vastaa ympäripyöreästi.
- Kuntien omat näkemykset keinoista ja etenemistavasta vaihtelevat, ja nyt seuraavien viikkojen aikana paneudutaan juuri tähän, että miten eri kunnat lähestyvät tätä asiaa.
Niille kunnille, jotka eivät halua minkäänlaisia kuntaliitoksia Virkkusen viesti on selkeä.
- On aivan selvää, että kaikkia kuntia tulee koskemaan tarve tehdä uudistuksia.
Pakkoliitoksista puhuminen on Virkkusen mukaan ennenaikaista.
"Hallitus johdattelee"
Kunnilta kysyttyjä kysymyksiä on pidetty kunnissa johdattelevina ja kuntaliitoksiin suostuttelevina. Moni onkin jättänyt vastaamatta tai jättänyt erillisen lausunnon hallitukselle.
Kuntaliiton varatoimitusjohtajan Timo Kietäväisen mukaan kunnat ovat joutuneet antamaan lausuntonsa tilanteessa, jossa kaikki tarvittava tieto ratkaisujen tekemiseksi ei ole käytettävissä. Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenne, johon menee keskimäärin yli puolet kuntien menoista, on auki. Myös hallituksen poliittinen linjaus kuntauudistuksesta puuttuu.
- Erittäin paljon olennaista tietoa puuttuu, erityisesti mikä on sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneratkaisu, josta työryhmä on asetettu vasta parisen viikkoa sitten. Se on aivan olennainen tieto kuntien kannalta. Toinen olennainen tieto on se, että mikä on se poliittinen linjaus maan hallitukselta. Nythän esillä oli vain virkamiestyöryhmän esitys kuntajakoselvitysalueista, Kietäväinen kritisoi.
Kuntaliitto perää kunnille toista lausuntokierrosta ensi kesäksi. Ministeri ei sellaista vielä lupaa.
Analyysia ja johtopäätöksiä on luvassa muutaman viikon päästä. Poliittiset linjaukset kuntauudistuksesta hallitus tekee ennen kesää.