On lokakuun 26. päivän ilta Helsingissä, vesisade piiskaa raivoisasti pimeässä syysillassa. Pääministerin virka-asunnon portilla, ulkona pimeässä, seisoo kymmenkunta median edustajaa, jotka ovat tulleet odottamaan pääministerin ja työmarkkinajohtajien tapaamista. Kutsumatta. Aiemmin päivällä tv- ja radiotoimittajat ovat harjoittaneet harvinaista yhteistyötä - jopa yli yhtiörajojen - ja koettaneet saada pääministerin pään kääntymään. Kamerat haluttaisiin sateesta sisätiloihin odottamaan, ja toimittaja toisensa perään soittaa vuorotellen pääministerin esikuntaan pyytäen lupaa päästä Kesärannan alakerran mediatiloihin. Tai edes lupaa kuvata neuvottelujen alkua, kuten tapana on.
Mutta Vanhasen pää ei käänny. Mediaa ei itse asiassa haluta paikalle ollenkaan. Lupaa sisätiloihin ei myönnetä koska tapaaminen on Vanhaselle kiusallinen.
Media saa näin ensimmäisen merkin kriisitunnelmista.
Vajaan parin tunnin jälkeen kostea ja kylmä odotus palkitaan Työmarkkinajohtajat astelevat yhtä jalkaa median haastateltaviksi. Mikä kummastuttavinta, Lauri Ihalainen ja Leif Fagernäs puhuvat mikrofoneihin samoilla sanankäänteillä. Toimittajat panevat merkille, että jopa sanat ovat samoja. Viesti ei voisi olla selkeämpi, lakiesitystä ei saa muuttaa, piiruakaan. Yt-lakia on valmisteltu kolmikannassa kaksi vuotta, ja lopputulos on ”kultavaa’alla punnittu”. Kokonaisuus. Osiensa summa, jossa yhden kohdan muuttaminen mullistaa saavutetun tasapainon. Tupo-pöytien kiistakumppanit ovat tästä - kerrankin - täysin yksituumaisia.
Hetkeä aiemmin Vanhanen itse kaasutteli virka-autonsa kyydissä Kesärannan portista, lausuen muutaman yhdentekevän kommentin auton oven raosta.
Silloin työmarkkinatoimittaja tiesi, että Vanhanen häviää tämän erän.
Seuraavaksi politiikan toimituksessa odottelemme lakiesityksen eduskuntakäsittelyä, ja Kokoomuksen taktiikkaa. Jos pääoppositiopuolue esittää lain muuttamista Suomen Yrittäjiä tyydyttävällä tavalla (ja miksei esittäisi), on erittäin mielenkiintoista nähdä Keskustan kansanedustajien äänestyskäyttäytyminen. Kuinka moni lipeää hallituksen esityksestä, etenkin kun vaalit ja pienyrittäjien äänet ratkaistaan jo neljän kuukauden kuluttua.
Tytti Sulander politiikan toimittaja