Olkinuoralla oli lupa maksamatta kahden vuoden ajan ennen nimitystään Ylen hallituksen johtoon. Hän kertoi muuttaneensa Ruotsista takaisin Suomeen vuonna 2003 ja luvan hankkiminen unohtui.

Olkinuoran mukaan hänellä oli ollut Suomen tv-lupa ennen muuttoaan Ruotsiin. Olkinuora toimi Ruotsissa Svenska Dagbladetin vastaavana päätoimittajana 2000 - 2002. Muiden Yleisradion hallituksen jäsenten tv-luvat ovat kunnossa. Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtaja Mika Lintilän (kesk.) mukaan hän pyysi Olkinuoraa Ylen hallituksen johtoon syyskuussa 2005. Lintilä pitää yhtiön Olkinuoran tv-luvattomuutta moitittavana. Olkinuoran lisäksi kahdella muulla Ylen luottamustehtävässä toimivalla on ollut hämminkiä tv-maksuissa. Viestintäviraston ilmoituksista käy ilmi, että kaksi Yleisradion hallintoneuvoston jäsentä hankki kakkosasuntoonsa tv-luvan vasta kun päättäjien lupamaksuista oli noussut kohua. Kansanedustaja Kimmo Sasi (kok.) sekä kansanedustaja Riikka Savolainen-Moilasen (kesk.) puoliso Mikko Savolainen tekivät tv-ilmoitukset 18. lokakuuta. Viestintävirasto antoi tiedot Yleisradion hallituksen jäsenten tv-maksutiedoista vastauksena Ylen Uutisten asiakirjapyyntöön. YLE24