KARKKILAN Haapalassa on kuollut yksi ihminen ja kaksi loukkaantunut liikenneonnettomuudessa illan suussa. Henkilöauto ajautui ulos ajoradalta ja törmäsi kolmeen jalankulkijaan.
LIIKENNE kangertelee Helsingissä vielä tiistainakin. Indonesian presidentin valtiovierailun vuoksi liikenne Presidentinlinnan edustalla on poikki tiistaiaamuna klo 9.40-10.15 ja tiistai-iltana klo 18.30-19.30 sekä 21.30-22.
HUS:n syöpätutkijaa syytetään TUTKIMUSRAHOITUKSEN junailusta. Tutkijan väitetään omavaltaisesti hallinnoineen miljoonien eurojen tutkimusrahoja ja ohjanneen varat joko omalle tai perheyrityksensä tilille. Asian käsittely alkoi Helsingin käräjäoikeudessa maanantaina.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli haluaa poistaa TV-LUPAMAKSUT ja siirtää Yleisradion rahoituksen valtion budjettiin. Kalli perustelee kantaansa sillä, että näin Yleisradion talous vakautuisi ja myös vähätuloisilla olisi mahdollisuus katsella televisiota.
SYKSYN YLIOPPILASKIRJOITUKSET ovat alkaneet maanantaina kuullunymmärtämiskokeella. Syksyn tutkintoon on ilmoittautunut 39 400 oppilasta. Ylioppilaslautakunta kertoo määrän olevan kaikkien aikojen suurin syksyn kirjoituksissa.
Kouluissa vietetään tällä viikolla valtakunnallista LIIKENNETURVALLISUUSVIIKKOA. Viikon teema on "Liikenne koskettaa kaikkia". Kampanja pyrkii parantamaan liikenneturvallisuutta edistäviä taitoja ja asenteita kouluissa.
ARGENTIINASSA pidettiin sunnuntaina mielenosoitus vastalauseena Uruguayhin rakennettavalle Metsä-Botnian sellutehtaalle. Sadat ajoneuvot tukkivat maiden välisen rajanylityspaikan. Mielenosoittajat vetosivat kansainvälisiin rahoituslaitoksiin, jotteivät ne myöntäisi lainoja sellutehtaiden rakentamiseen.
Isot kaupungit tinkivät NEUVOLOIDEN LÄÄKÄRINTARKASTUKSISTA, kirjoittaa Keskisuomalainen. Kymmenestä isoimmasta kaupungista kahdeksan järjestää tarkastuksia vähemmän kuin sosiaali- ja terveysministeriö suosittaa.