Hän muistutti myös, että puolueella oli nyt niskassaan hallitusvastuu. Edellisellä kerralla keskusta sai oppositiossa historiansa parhaan tuloksen. Vanhasen mukaan vaalitulos ei vaikuta hallituksen työskentelyyn tai yhteistyöhön.

Vanhanen ei usko, että SDP:n ja kokoomuksen kiista palvelujen yksityistämistä vaikutti vaalitulokseen. Pääministeri kertoi jääneensä tarkoituksella syrjään kiistassa.

Vanhanen korosti, että oli hänen oma tahtonsa pitää vaalikampanja "puheenjohtajan näköisenä", mutta se ei purrut toivotulla tavalla. Hän sanoi uskovansa itse asiapohjaiseen politiikkaan.

YLE24, STT