Vaaleissa valitaan 11 966 valtuutettua 416 kuntaan. Ehdokkaita on noin 40 000 ja äänioikeutettuja vajaat 4,1 miljoonaa.

Valtuutetut käyttävät kuntien ylintä päätösvaltaa neljän vuoden ajan ensi vuoden alusta alkaen.

Kainuun asukkaat valitsevat myös maakunnan hallintokokeiluun liittyvän maakuntavaltuuston, jossa on 39 jäsentä. Kainuun mallissa on mukana yhdeksän kuntaa. Kaksi vaalikautta kestävässä kokeilussa suurin osa kuntien päätösvallasta siirtyy kunnilta maakuntatasolle.

Keskusta ollut kauan isoin kuntapuolue

Viime kuntavaaleissa vuonna 2000 voittaja oli jo vuosikymmenet vahvimpana kuntapuolueena säilynyt keskusta.

Keskusta sai vuonna 2000 äänistä 23,8 prosenttia ja valtuustopaikkoja koko maahan 4 625. Toiseksi tullut SDP (23 prosenttia) ja kolmanneksi tullut kokoomus (20,8 prosenttia) menettivät valtuustopaikkojaan.

Nyt keskusta ja SDP lähtevät vaaleihin tasavahvoina noin 24 prosentin kannatustasolla. Kokoomus on yhä kolmas.

Vuonna 2000 vaali-into oli poikkeuksellisen laimea toista kertaa peräkkäin kuntavaaleissa. Äänestysprosentti oli 55,9.