Biden piti ensimmäisen Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa määrittävän puheen Euroopalle Obaman virkaanastujaisten jälkeen. Biden kertoi tulleensa Eurooppaan uuden hallinnon edustajana aloittaakseen uuden ajan Washingtonissa ja Yhdysvaltain suhteissa eri puolille maailmaa.

Biden sanoi Yhdysvaltain tekevän enemmän, mutta vaativan myös kumppaneiltaan jatkossa enemmän. Biden jatkoi Yhdysvaltain aikovan osallistua, kuunnella ja konsultoida.

- Yhdysvallat tarvitsee maailmaa, samoin kuin uskon maailman tarvitsevan Yhdysvaltoja, Biden totesi.

Münchenin turvallisuuskokoukseen on kokoontunut joukko maailman valtionpäämiehiä keskustelemaan muun muassa Afganistanista ja Lähi-idän tilanteesta.

"Afganistaniin selkeät tavoitteet"

Bidenin mukaan Yhdysvallat aikoo asettaa selkeät ja saavutettavissa olevat tavoitteet Afganistanin suhteen. Biden sanoo Afganistaniin luotavan kattavan strategian, jossa sekä Yhdysvaltain, mutta myös liittolaismaiden on kannettava vastuunsa.

Strategiassa aiotaan yhdistää Yhdysvaltain siviili- ja sotilasvoimavarat, joilla estetään maata muodostumasta islamistimilitanttien turvasatamaksi ja samalla autetaan afganistanilaisia kehittämään mahdollisuudet oman tulevaisuutensa turvaamiseen.

Bidenin mukaan Pakistan on keskeinen osa Afganistan-strategiaa ja yhteistyötä Pakistanin kanssa on vahvistettava entisestään. Pakistania on Bidenin mukaan esimerkiksi autettava heimoalueiden rauhoittamisessa ja taloudellisen edistyksen turvaamisessa.

"Yhdysvaltain ja Venäjän työskenneltävä yhdessä"

Biden totesi, että Venäjän ja Naton sivuraiteille ajautuneet suhteet on pikaisesti palautettava normaaliksi. Bidenin mukaan on suhteissa on löydettävä alueita, joilla voidaan työskennellä yhdessä.

Yhdysvallat ei kuitenkaan aio Bidenin mukaan olla yhtä mieltä Venäjän kanssa kaikesta tai varsinkaan hyväksyä, että Georgian separatistialueet kuuluisivat Venäjän vaikutuspiiriin.

- Yhdysvallat ei hyväksy ajatusta, että Naton hyöty olisi Venäjän tappio, tai että Venäjän vahvuus olisi Naton heikkoutta, Biden kommentoi.

Venäjän ja Naton pitäisi toimia yhteistyössä al-Qaidan ja Afganistanin Taliban-liikkeen kukistamiseksi, sekä valmistella ydinaseiden riisuntaa.

"Ohjuskilven kehitystä jatketaan Iranin uhkaa vastaan"

Yhdysvallat aikoo jatkaa ohjuskilven kehittämistä Iranin muodostamaa uhkaa vastaan, Biden kertoi. Biden sanoi, että työtä jatketaan mikäli ohjuskilpi katsotaan kustannustehokkaaksi ja sen teknologia toimivaksi. Ohjuskilven rakennustyötä aiotaan Bidenin mukaan jatkaa yhteistyössä Nato-liittolaisten ja Venäjän kanssa.

Bidenin mukaan Yhdysvallat aikoo arvioida politiikkansa Iranin suhteen uudelleen, mutta yksi asia on varmaa: Yhdysvallat on valmis jatkamaan keskusteluyhteyttä Teheranin kanssa. Biden kuitenkin uhkasi, että jos Iran jatkaa nykyisellä tiellään, edessä on painostusta ja eristäytymistä.

"Guantánamon sulkemisessa tarvitaan apua"

Biden sanoi Münchenissä Yhdysvaltain tarvitsevan liittolaistensa apua Guantánamon vankileirin vankien vastaanottamisessa.

- Turvallisuutemme on yhteinen. Niin on myös vastuumme puolustaa sitä, Biden sanoi turvallisuuskokouksessa.

Biden toisti puheessaan presidentti Barack Obaman lupauksen palata paitsi perinteisiin amerikkalaisiin arvoihin myös ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja luopua kidutuksesta.