Puumala perustelee päätöstään sillä, että Keskustan pitää hänen mielestään katsoa pitkälle tulevaisuuteen.
30-vuotias kokkolalaiskansanedustaja toimii nyt toista kauttaan keskustan varapuheenjohtajana. Aiemmin keskustan puheenjohtajakilpailuun ovat ilmoitautuneet Paavo Väyrynen, Mauri Pekkarinen sekä kempeleläinen ensimmäisen kauden kansanedustaja Juha Sipilä.
Nykyinen puheenjohtaja Mari Kiviniemi poistui Keskustan puheenjohtajakisasta aprillipäivänä puolueen huonoihin kannatuslukuihin vedoten.
Mauri Pekkarisen ja Paavo Väyrysen lisäksi kärkipaikasta kisaa kansanedustaja Juha Sipilä. Sipilä uskoo, että hänellä olisi hyvät mahdollisuudet yhdistää keskustaväki, koska hän tulee ilman vanhoja rasitteita puolueen ulkopuolelta.
Varapuheenjohtajana vuodesta 2008
Tuomo Puumala on toisen kauden kansanedustaja Kokkolasta, Vaasan vaalipiiristä. Ennen valintaansa eduskuntaan hän on työskennellyt muun muassa toimittajana ja tehnyt opettajan sijaisuuksia.
Keskustan varapuheenjohtajana Puumala on toiminut vuodesta 2008 lähtien. Hän on aiemmin ollut myös Keskustanuorten puheenjohtaja.
Puumala perustelee lähtöään mukaan sillä, että keskustan pitää hänen mielestään katsoa pitkälle tulevaisuuteen.
Keskustan uusi puheenjohtaja valitaan puoluekokouksessa kesäkuussa.