Radio Savon kansanedustajatentissä maanantaina olleen Kataisen mukaan keskustalla on varmasti monia hyviä puheenjohtajaehdokkaita. Elsi Katainen ei nimeä vielä omaa suosikkiaan uudeksi puoluejohtajaksi.
Katainen rauhoittelee runsaasti lainehtinutta keskustelua puolueen puheenjohtajuudesta luopuvan Matti Vanhasen jatkosta pääministerinä:
- Toivoisin, että Vanhanen jatkaisi pääministerinä tämän vaalikauden loppuun ja puolueen puheenjohtajuuden ottaisi joku muu hoitaakseen. Nykyiseen malliin, jossa puheenjohtaja toimii myös pääministerinä ei ole mitään lakia tai sääntöä. Ehkä se on vaan piintynyt tapa, että puoluejohtaja on myös pääministeri. Nyt olisi hyvä sauma kokeilla erilaista toimintamallia mikä on ollut aikaisemminkin käytössä hyvin tuloksin, sanoo Katainen.
Elsi Kataisen mielestä ensi kesänä Lahden puoluekokouksessa valittavan uuden puheenjohtajan on hallittava talousasiat erittäin hyvin. Kataisen mukaan ikä ei ole mikään peruste puolueen puheenjohtajavalinnassa tai pääministerikysymyksessä.