Ensi vuonna käytävät eduskuntavaalit näkyvät jo kevään aikana eduskunnassa, uskoo SDP:n kansanedustaja Marko Asell. Puolueet alkavat hakea mielipiteisiinsä särmää, vaikka keskustelunaiheet säilynevät samoina kuin viime vuonna.
- Kyllä talous- ja työllisyystilanne säilyvät puheenaiheina. Myös nuorten työttömyys ja syrjäytyminen huolettavat, Asell uskoo.
Oman ehdokkuutensa suhteen Marko Asell on jo tehnyt päätöksensä. Hän aikoo lähteä tavoittelemaan toista kautta kansanedustajana.
Keskustan vaali kiinnostaa myös demareita
Keskustan puheenjohtajan ja mahdollisesti pääministerin vaihtuminen tuo kevään politiikkaan uuden sävynsä. Asell pohtii, että Paula Lehtomäen mahdollinen valinta keskustan puheenjohtajaksi voisi helpottaa myös Jutta Urpilaisen asemaa SDP:n puheenjohtajana.
- Jos keskustan puheenjohtajaksi valitaan nuori nainen, on mielenkiintoista nähdä miten häntä kohdellaan mediassa. Luulen, että se helpottaisi myös Jutta Urpilaisen asemaa ja alettaisiin kuunnella mitä asiaa hänellä on, ei sitä miten hän sen esittää, Asell pohtii.
Edellisviikon kansanedustajavieras Heikki A. Ollila tiedusteli Asellilta kirjallisessa kysymyksessään SDP:n nato-kantaa hallitusneuvotteluissa. Asell ei liputa sotilasliiton puolesta ja ennakoi sen olevan kynnyskysymys puolueelleen hallitusneuvotteluissa.
- Kyllä SDP:ssä valtaosa vastustaa Nato-jäsenyyttä ja uskoisin, että tämä on puolueelle kynnyskysymys.
Nuorten liikennekasvatukseen panostettava
Nuorten liikennekäyttäytymisestä on puhuttu viime aikoina paljon ja vakavat onnettomuudet ovat vauhdittaneet pohdintoja mm. 80-lätkän käyttöönotosta. Marko Asell uskoo valistuksen voimaan.
- Valistus on isoin juttu ja sitä pitäisi lisätä.
Poliisi kokeili viime vuoden lopulla ensimmäistä kertaa myös shokkivalistusta, kun se julkaisi Youtubessa kaahailuvideon, joka päättyi kaahaajan kuolemaan. Asell uskoo, että valistuksessa on otettava myös kovat otteet käyttöön.
- Jos lähdetään liian kevyillä valistuskeinoilla, ei päästä nuoren ajatuksiin mukaan. Villeille nuorille pojille aika rajutkin keinot voivat olla tarpeen. Kyllä minä muistan omasta nuoruudesta väkivaltavalistuksen rajut kuvat. Muistan ne vielä nyt lähellä neljääkymmentäkin.