Vielä perjantaina juoksin aamun intervallin jatkoksi pikaiset yhdeksän kilometriä. Jälleen kerran huomasin, kuinka meikäläisen kroppa toimii huomattavasti tehokkaammin illan tuntien aikana. Näin on ollut jostain syystä aina.
Aikaa yhdeksään kilometriin vaihtelevissa korkeuseroissa kului 48 ja puoli minuuttia. Askel tuntui kevyeltä, joten venyttelykin sujui liukkaasti harjoituksen jälkeen.
On haaste löytää sama kepeys aamun urheiluun. Veteraanien MM-kisojen maraton näet juostaan seitsemän viikon kuluttua lauantaina alkaen klo 9. Luulen, että aikatavoitteeni 3.45.00 täyttyminen olisi ainakin jonkin verran helpompaa 12 tuntia myöhemmin.
Lauantaina suvi-aamun kevytmaraton
Talvella kirjoitin tällä palstalla, että 13.6. Forssan Suvi-illan maraton, tavoitetuloksella 3.50, olisi kevätkauden kilpailujen huipennus ja sopiva välietappi ennen elokuuta. Toukokuussa luovuin ajatuksesta ja hyvä niin. On ollut fiksumpaa keskittyä harjoitteluun.
Tuskin olisin edes tavoitteeseen yltänyt. Silti halusin omatoimisesti tehdä lauantaina jotain samansuuntaista. Lähdinkin rajun harjoitteluviikon päätteeksi yhden miehen suvi-aamun lähes-maratonille.
Halusin kiertää juosten alusta loppuun sen lenkin, joka tiistaina oli jäänyt kesken. Samalla aloitin sen sisäisen kellon kääntämisen kohti elokuun kahdeksannen päivän aamun haastatta.
Mainio viileähkö pilvipoutainen sää sai minut liikkeelle klo 8.27. Pidin yllä 24 ja puoli kilometriä kuuden minuutin kilometrivauhtia. Sen jälkeen vauhti hiipui seuraavien ylämäkivoittoisten kilometrien aikana jotakuinkin kuuteen ja puoleen minuuttiin.
Tuli kuitenkin perille 36 kilometrin jälkeen ajassa 3.43,35. Energiat olivat vähissä, mutta silti koin myös tyytyväisyyttä. Tosin elokuussa samassa ajassa täytyisi kuitenkin jaksaa kuusi kilometriä pidemmälle.
Kuuden päivän aikana 150 kilometriä
Kun ynnäsin maanantain ja lauantaina välissä juossut ja hieman kävellyt kilometrit, niin päädyin puolentoistasadan kilometrin lukemaan. Hyvä viikko kaikin puolin.
Vasen polvi on hieman vihoitellut sen jälkeen, mutta minulla on taas selvä suunnitelma senkin hoitamiseen.
Nyt ei meinaa ennättää lenkille
Sunnuntaina leikkasin nurmikkoa kolme ja puoli tuntia. Tiistaina työkiireiden lomassa kerkesin kuitenkin edes 12 kilometrin iltakierrokselle. Juoksin sen reippaasti tunnissa viiden minuutin kilometrivauhtia. Vaikutti edellisten jälkeen ihan sprinttisuoritukselta.
Työt pitävät kiireisenä ja aamujuoksut maanantaina, keskiviikkona ja torstaina ovat jääneet haaveiksi myös väsymyksen vuoksi. Vielä riittää haastetta sisäisen kellonkin kääntänmisessä.
Juhannuksen jälkeen ensi viikolla ohjelmassa on ainakin retki Lahteen. Aion käydä kiertämässä elokuun kisareitin, siis sen kaksi kertaa MM-kisoissa juostavan puolikkaan ja painaa mieleen reitin haasteet.
Tästä lisää ensi viikolla. Hyvää Juhannusta kaikille!
Mikko Hannula